Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihonhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihonhoito. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. tammikuuta 2016

Talven luottotuotteet kasvoille

Huh, kovat pakkaset on viimein ohi! Tänään tuntui olevan suorastaan kuuma :D Ajattelin esitellä tän talven must have -kasvohoitotuotteet, nää oli pelastus!


Tuleva anoppi osti mulle joululahjaksi Forever Sonya -tuotepakkauksen johon ihastuin oitis! Pakkauksesta löytyivät ihonpuhdistusgeeli, kasvojen kuorintavoide, kasvovesi sekä kuvassa näkyvät seerumi ja kasvovoide. Seerumi toimii hyvin kasvovoiteen kaverina, molemmat imeytyvät nopeasti ja tuoksuvat ihanilta. Kasvovoide tuntuu kasvoilla ihan joltain silkiltä tai sametilta ja riittävän kosteuttava päivävoiteeksi ja toimii hyvin meikin alla.
Dermosilin kasvovettä olen fanittanut jo kauan mutta Sensitive Face extra-voiteen tilasin vasta pakkasten kynnyksellä miespuolisen ystäväni suosittelemana. Käytän voidetta yövoiteena ja siihen tarkoitukseen voide on mukavan tuhtia ja erittäin kosteuttavaa. Jokaisena talvena ihoni on ollut paikoitellen todella kuiva, varsinkin T-alue. Tämän voiteen ansiosta vältyin kerrankin pintakuivuudelta jonka myötä meikkaaminenkin on ollut helppoa ja huoletonta.
Ehkä olen nyt viimein löytänyt iholle sopivat hoitotuotteet, stressi talvesta ja pakkasista on muisto vain!

lauantai 5. joulukuuta 2015

Purnukat

Vannoutunut Dermosil-fani täällä moi!

Kuorintavoide, jalkavoide, dödö, shampoo, suihkugeeli sekä kosteuttava kasvonaamio

Näin talven kynnyksellä ihoni alkaa tuttuun tapaan kuivua ja olemaan herkempi. Onneksi reagoin nopeasti vaihtamalla tuhdimpiin tuotteisiin, joten katastrofilta vältyttiin...tämä tilaus sisältää monta tuotetta, joita pääsen testailemaan ensimmäistä kertaa. Onko mitään niin kivaa kuin kasa uusia purnukoita kylppärissä?

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Uudet rakkaudet, Neutrogena ja Esprit!


Minä  Neutrogena

Päätin vihdoin aloittaa taisteluni näitä ärsyttäviä pikku mulkvisteja, mustapäitä, vastaan. Mun iho on tällä hetkellä muuten todella hyvässä kunnossa, ja voisin jopa harkita meneväni kouluun ilman meikkiä mutta...Ehkä se on jonakin päivänä mahdollista, sillä orjallinen tuotteiden käyttö on tuonut jo alle viikossa tuloksia! Kaikista parasta on se, että mun pintakuivuuteen taipuva iho ei ole näistä säikähtänyt!



Minä Esprit

Ostin lauantaina Matkuksen Espritin liikkeestä kalleimman neuleen, jonka oon koskaan elämäni aikana ostanut. Mutta onhan se ihana...

ps. 


Minä synttärilahjaksi saadut korvikset!

torstai 4. joulukuuta 2014

Joulumieltä


Toinen tilaukseni Dermosililta sisältää lisää lahjoja pukinkonttiin sekä ihania juttuja myös mulle! Tonttu on tietysti vain kuvausrekvisiittaa ;)

Itselleni tilasin siis ripsien taivuttimen, kulmakynän, "kuminauha"hiuslenkkejä, kynsien pohjustuslakan, vaniljaisen vartalovoin sekä kuorintavoiteen, karbamidi-jalkavoiteen sekä kasvoveden, jonka sain bonuspisteilläni. Paketti tuli siis eilen ja kokeiluun otin heti hiuslenkit, kulmakynän sekä kasvoveden.

Olin todella epäileväinen hiuslenkkien suhteen, siis kuminauhaa tukkaan...? Kuulostaa kauheelta mutta ihastuin välittömästi. Olin varma että lenkki olisi täynnä hiuksia ja sen kiskominen päästä aiheuttaisi kyyneleitä, mutta ei! Tosi kivoja käyttää ja näitä löytyy myös kirkkaina.
Kulmakynä tuli tosi tarpeeseen. Vanha, siis oikeasti _vanha_ kynäni oli tullut tiensä päähän. Käyttöönoton jälkeen säilyy noin kaksi vuotta, mulla se oli käytössä varmaan kuusi...Sävy uudessa kynässä on medium ja se osoittautuikin just täydelliseksi! Kynällä on pituutta huimasti ja toisesta päästä löytyy kulmakarvaharja.
Kasvovesi sisältää paljon e-vitamiinia ja tuoksu on huumaava! Ei siis liian voimakas vaan sopivan mieto. Vedeksi tätä on hassu kutsua, koska koostumus on paksu mutta imeytyy todella nopeasti ja jättää ihon pehmeäksi.


Jouluisia juttuja kotiin Anttilasta, en voinut vastustaa tota tonttua...
Lauantain pikkujouluja odotellessa!

torstai 20. marraskuuta 2014

Iltojeni ilot

Tilaamani Dermosilin tuotteet ovat olleet ahkerassa käytössä kohta kaksi viikkoa, joten nyt on aika hehkuttaa!

Carbamide -jalkavoide


Ihastuin voiteeseen välittömästi. Jo tuubin koko (150 ml) antoi aihetta iloita, tämä riittää pitkäksi aikaa! Voide on myös riittoisaa ja hajustamatonta, joten tuoksuun en ainakaan ehdi kyllästymään niinkuin usein kohdallani käy.

Riittoisuutensa vuoksi jo pieni määrä riittää molempien jalkapohjien rasvaukseen ja tietysti myös kädet saavat siinä samassa osansa. Voin vannoa, että käteni eivät ole enää läheskään niin kuivat kuin normaalisti. Varsinkin kun joudun nyt työssäoppimisen aikana pesemään käsiäni koko ajan.

Rasva on aika tanakkaa ja imeytyy suht hitaasti mutta minä ainakin rasvaan jalkapohjani illalla sängyssä käydessäni nukkumaan, joten tämä ei haittaa. Jalat ovat ahkeran rasvailun tuloksena pehmeät ja kovettumat tipotiessään. Taidan tilata vielä muutaman tuubin lisää pukinkonttiin ;)


Primo -vartalovoi


Tämän valitsin bonuspisteilläni eli siis käytännössä sain tämän ilmaiseksi. Purnukan koko jälleen iso ja voide riittoisaa. Tuoksussa ehkä parantamisen varaa, mutta sekään ei häiritse koska rasvaan kropan ennen nukkumaan menoa ja tuoksusta ei ole aamulla tietoakaan. 

Vartalovoin mukaista paksua voidetta, joka kuitenkin levittyy ja imeytyy hyvin. Toiset eivät tykkää ollenkaan tämän mallisista purkeista, mutta minusta on ihana kaapia voidetta sormin :D


Fresh! -yönaamio


Olen käyttänyt tätä nyt kolmena yönä peräkkäin. Ideana on siis levittää geelimäistä voidetta puhtaalle kasvojen iholle, esim. T-alueelle, ja antaa vaikuttaa yön yli. Illalla suihkun jälkeen laitan normaalisti yövoiteen, annan sen imeytyä tunnin tai pari ja sitten vasta levitän naamion. Yövoiteestani en luovu ja olenkin varma että pelkkä naamio ei riitä kosteuttamaan ihoani tarpeeksi.

Jälleen tämäkin tuote saa kiitosta riittoisuudestaan. Tätäkään ei tarvitse laittaa mitenkään paljon ja kannattaakin olla varuillaan, sillä tuubista luiskahtaa helposti liikaa. Naamio on hajustamaton eli plussaa siitäkin!

Kasvojen iho on kolmen käyttökerran jälkeen huomattavasti pehmeämpi ja kiilto sekä rasvaisuus on myös vähentynyt, mitä en olisi koskaan näin pessimistinä uskonut!

perjantai 7. marraskuuta 2014

Tilauksenne on saapunut!


En oo koskaan aikaisemmin käyttänyt Dermosilin tuotteita. Toissapäivänä huomasin töissä, että siellä pyöri Dermosilin lehti ja kotiin tultuani innostuin sit tilaamaan! Joululahjoja (en oo varmaan koskaan ollu näin aikasessa...) ja itelleni pari juttua. Tänään ainakin kokeiluun pääsevät Fresh! Yönaamio ja Carbamide -jalkavoide.

So far, so good eli tähän asti oon enemmän kuin tyytyväinen. Verkkosivut ovat tosi simppelit, tilauksen pystyi maksamaan heti verkkopankissa ja paketti tosiaan saapui parissa päivässä. Myöhemmin voinkin kertoa mitä mieltä tuotteista olen, ihanaa päästä sit höpöttämään mulle läheisestä aiheesta :D

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

There's an endless road to rediscover

Jauzaa pitkästä aikaa!






Tukasta lähti perjantaina varmaan metri ja mulla on otsatukka! Oon koko viikonlopun kärsiny sekavista tunteista: Välillä kaduttaa, välillä taas jopa siedän peilikuvaani. Lauantaina melkein tuli aamulla itku silmään :D Oon vieläkin niin kovin järkyttynyt muutoksesta, mutta tavallaan ylpeä itsestäni että uskalsin ottaa riskin! Mua lohduttaa ajatus, että tukka kasvaa takaisin ja nyt on vaan opittava elämään tän kanssa. Suosittelen kuitenkin suurta muutosta kaikille, jotka sitä miettivät! Se ei kirpaise kuin hetken. Ehkä jo viikon päästä oon tottunu...

Oon tässä vuosien saatossa kirjoitellut tännekin mun hakemisista Savoniaan. Ammattikorkea on aina jotenkin tuntunut omalta, ja halu päästä sinne opiskelemaan on ollut melkoinen! Tiedätte myös sen, että vaikka kuinka oon hakenut niin en ole päässyt valintakokeisiin. Lokakuun alussa, kun syksyn haku oli juuri alkanut, hain taas Savoniaan kätilön ja terveydenhoitajan koulutusohjelmiin. Ajattelin, että laitan nyt ihan läpällä haun menemään mutta tällä kertaa hainkin matkailupuolen todistuksella, en yo-totarilla niinkuin yleensä oon tehny. Ja kappas, valintakoekutsuhan sieltä tulla tupsahti! Riemu oli rajaton, sillä viimeinkin pääsisin kokeisiin näyttämään onko musta siihen. Pääsykokeisiin ei ollut mitään ennakkomateriaalia, ja olinkin sniikisti hieman lueskellut blogia, jonka kirjoittaja oli aikoinaan käynyt juuri kätilön pääsykokeissa Savonialla. Osasin jo siis ennalta varautua tulevaan. Kokeet olivat hyvin hyvin paljon samanlaiset kuin kevään lähärikokeet ammattiopistolla: Samoja palikkatestejä ja ryhmä- ja psykologihaastattelut myöskin. Erilaista oli ainoastaan oma käyttäytyminen. Lähärin kokeita en jännittänyt oikeastaan yhtään, mutta kätilön kyllä. Johtui varmaan siitä, että olin jo vuosi kausia haaveillut pääsystä kokeisiin ja yhtäkkiä toive toteutuikin. Päivästä jäi aika tyhjä fiilis, ja "No, miten meni?" -kyselyihin vastasin jokaiselle että "Noh, kun ei sitä ikinä tiedä". Lähtökohtana ajattelen, etten tule pääsemään tammikuussa alkavaan koulutukseen, koska pessimisti ei pety koskaan. En kuitenkaan jää tyhjän päälle vaikka paikka ei aukenisikaan, jatkan lähäriopintoja normaalisti ja haen uudelleen kun olen valmistunut. Tulokset pääsykokeista tulevat aikaisintaan ensi viikon perjantaina...no mut tottakai mua jännittää!

Kuulumisista siirryn luontevasti (:D) uusiin meikkiostoksiin ja muihin ihanuuksiin!


Talvi tulee ja kerrankin oon ajoissa valmistautunut! WCI:n yövoidetta oon tosin jo käyttänyt alkusyksystä asti, mutta Lumenen tuotteet ovat uusia tuttavuuksia. Kosteuttavaa puhdistusvoidetta ja tasapainottavaa kosteusemulsiota käytän vain aamuisin, kosteuttavaa silmänympärysvoidetta aamuin illoin. Vielä nämä riittävät, katsotaan myöhemmin tarviiko etsiä taas uusia pelastajia.


Doven shampoota ja hoitoainetta oon käyttänyt myöskin jo aika kauan, sillä mun pitkä tukka oli todella huonossa kunnossa: Kaksihaaraisia, kuivat latvat..Glissin hoitosuihkeen ja Cailapin puupiikkisen hiusharjan taisin ostaa muutama viikko sitten, jotta hiusten harjaaminen helpottuisi. Nyt lyhyen tukan harjaamiseen en välttämättä tarvitse enää hoitosuihketta, sillä nyt hiukset ovat helposti harjattavat ja sileät. Oli siitä suihkeesta kuitenkin pari viikkoa iloa :D


Meikkejä hetken mielijohteesta. Garnierin BB-voide rasvoittuvalle ja sekaiholle, Lumenen väritön kulmakarvageeli ja peitevoide tummille silmänalusille ja WCI:n ruskea silmänrajauskynä.

BB-voiteesta tykkään, mutta oisin ehkä voinu miettiä enemmän ajankohtaa ja vuodenaikaa ennenkuin ostin. Kesällä tulen varmasti tätä käyttämään, mutta onko tää kuitenkin hieman liian tumma talveksi?
Kulmakarvageeli toimii kuten pitääkin, pitää kurissa harottavat karvat. Peitevoide heleyttää ja peittää, mutta joko en osaa käyttää tai sitten tää ei vain toimi mun sysimustiin ja syviin silmäpusseihin.
Rajauskynän ostin, koska kyllästyin laittamaan aina vain nestemäistä eyelineria, ja halusin hieman "pehmeämmän" rajauksen silmiin. Kestävyys voisi tosin olla hieman parempi, mutta perushyvä kynä kuitenkin.

Kivaa uutta, alkavaa viikkoa!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

rakkaustuotteita

 Parvekkeella on vihdoin pöytä, Ikeasta

 Ja en voinut vastustaa tätä muovista pensasta ja ruukkua, Ikeasta myöskin

Lauantailta, "party hard" koska pilli


Tää kuva on viime viikolta, kun olin vielä terve. Siis fyysisesti, heh. Tää viikko onki menny aika lailla sairastaessa, mutta koska oon suht voimissain ja kuumettakaan ei ole ollut, alotin tänään työssäoppimisen keskustan asukastuvalla. Tykkäsin ihan tosi paljon ekasta päivästä, eli tästä on kiva sit jatkaa huomenna.

Kesän mittaan ja nyt viime aikoina oon löytänyt ihanaa kosmetiikkaa ja paljon muuta. Pakko jakaa tää onnellisuus myös teille :D


Loreal False Lash Architect -ripsiväri, mulla löytyy toi oikein, oikein mustana. Yhtä hyvä kuin saman sarjan Telescopic.
We Care Icon Matt Wear Long-lasting makeup -meikkivoide. WCI on yksi mun ehdoton lempparimerkki, ja tää meikkivoide tekee kaiken mitä pitääkin. Levittyy, kestää ja peittää hyvin. Vihdoin oon löytäny sen mitä oon vuosikausia etsiny ja kuinka monta euroa oon tukenu joihinki ihan huonoihin meikkivoiteisiin, mutta ne ajat on ohi.
WCI Perfect Cover -valokynä. Tää on mun ensimmäinen valokynäni koskaan, käyttö vaatii ehkä vielä pientä perehtymistä mutta ajaa asiansa loistavasti!
Rimmel Match Perfection -poskipuna. Tätä saa kahdessa sävyssä, ja koska en oo ikinä ennen omistanu poskipunaa(kaan), niin päätin alottaa neutraalista 1 sävystä. Mun silmään tästä ei mitenkään huomattavasti tule punaa, mutta silleen sopivasti. Arkikäytössä on ja pysyy!


Kesällä päätin törsätä ja ostin Lumenen, suht hintavat silmänympärystuotteet. Sarja on Vitamin C+, toinen on heleyttävä voide ja toinen, pienempi puteli on turvotusta vastaan taisteleva seerumi. Täytyy myöntää etten oo huomannu mitään suurehkoa muutosta mun kolmen kilon vakio-silmäpusseissa ja tummissa silmänalusissa. Plussaa on se, että kyllä tuo voide kuitenki heleyttää.
WCI Face Night Cream, Perfect Moisture tuoksuu ihanalta, imeytyy kivasti, kosteuttaa todella ja vielä rauhottaa mun ihoa pitkän päivän jälkeen.
Aco Fresh -deodorantti...kaikki mitä nainen haluaa: Tuoksuu hyvältä, pitää kainalot kuivina ja hajuttomina ja imeytyy hetkessä.
Nivea Mattifying Day Care -voide rasvoittuvalle ja sekaiholle. Tuoksu raikas, pitää kiiltoa kurissa ja imeytyy nopeasti.

Nää kaikki rakkaudet helpottavat mun arkea joka ikinen päivä!

maanantai 1. huhtikuuta 2013

It used to be so easy can't you see

Moikka moi ja heissulivei!

Tää ei oo pilaa, kirjotan nyt ihan oikeesti pitkästä aikaa! Viime kerrasta onkin tosiaan aikaa, ja mulla on mietittynä jo täydellinen (teko)syy: Mulla ei oo yksinkertaisesti ollu aikaa tai mitään kirjoitettavaa. Nyt pidemmän tauon jälkeen juttua löytyy jonkun verran :)

Sain siis kesätöitä Kotkasta, meriristeilyjä järjestävältä yritykseltä. Aloitan heti työssäoppimisen jälkeen, eli näillä näkymin toukuun toisella viikolla. Työssäoppiminen on sujunut kivasti, mutten millään malttais odottaa kesää!


Pääsiäinen meni rauhallisesti lepäillen ja nukkuen univelkoja pois. Torstaina mun veli perheineen toivat kissansa mulle hoitoon pääsiäiseksi, tän katin kanssa ei olla koskaan oltu ylimpiä ystäviä mutta hyvin meillä meni!



J lähti torstaina Kotkaan omaa harjoitteluaan varten, joten oon taas ihan yksikseni kotona loppukevään. Onneksi mulla on ihania ystäviä, joiden kanssa vietin pääsiäisenä aikaa kahtena päivänä peräkkäin! Perjantaina juoruiltiin ja katseltiin leffa, lauantaina käytiin syömässä ja leffassa kattomassa Kasipallo. Oli muuten melkosen synkkä ja jätti erittäin pahan mielen..Lauantaina sain tekstarin Seppälä Klubista, että vaatteiden hinnasta saa 30% pois klubietuna, joten päätin lähtä etsimään kevättakia. Ja ah, sen minä löysinkin (ja huivin samalla, oli niin ihania molemmat!)


Viikolla kävin myös Sokoksella tuhlaamassa jouluna saatua lahjakorttia ihonhoitotuotteisiin, perusostojen jälkeen päädyin myös kokeilumielessä ostamaan tämän:


Eli kyseessä on Bio-Oil niminen öljy, joka lupaa mm. vaalentaa arpia ja tasoittaa epätasaista ihonsävyä. Eli just niinkuin mulle suunniteltu! Tätä suositellaan käytettäväksi kuurin omaisesti 2 kertaa päivässä kolmen kuukauden ajan, joten tuloksia saadaan varmaan odotella vielä kauan. Ainakin hyvää tässä öljyssä on se, että tuoksuu hyvältä ja kosteuttaa todella, tarkotan siis todella hyvin! Hintakaan ei hirvittänyt, n. 12€. Öljy on kuitenkin riittoisaa, koska sitä ei tarvitse käyttää paljoa kerralla ja uskon että tosta 60ml pullosta riittää pitkäksi aikaa tätä riemua!

Uusi viikko alkamassa, haikeissa tunnelmissa täytyy jatkaa taas arjen tohinoissa. Jotta mun vaivalla kyhätyt kevätsuunnitelmat ei tuhoudu, teen tästä eteen päin 45 tunnin työviikkoja, hip hei!
Palaillaan taas muruset! :)


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Pitkää päivää...

Se on moro!

Tosiaan, pitkät koulupäivät vaativat veronsa, oon laiminlyöny itteni, tehtävät, J:n ja kodinhoidon. Puol kuudelta kun pääsen kotiin koulusta, niin edellä mainitut asiat eivät yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa. Tällä hetkellä tuntuu että elämä on pelkkää suorittamista ja suoriutumista.

Koska tykkään puhua paljon itestäni (?) niin puhunpa vähän lisää. Oma henkinen ja fyysinen hyvinvointi on ollu kovalla koetuksella viime aikoina, jopa vuosina. Tiedättekin jo että vihaan talvea, koska varsinkin mun kädet ja naama kuivuu. Tänään tutkailin meikattua naamani vähän ehkä turhankin läheltä ja tarkkaan, ja vieläpä suurentavan peilin avulla. Tiedätte myös sen, että tykkään meikeistä, meikkaamisesta, ulkonäön varjelusta ja tällasesta joten jos aiheesta lukeminen ei just tällä hetkellä nappaa, niin ainakin olen varoittanut :D Oon ollu tähän päivään asti ihan tyytyväinen nykyiseen meikkivoiteeseeni, Rimmelin Stay Matteen. En tiedä johtuuko tää ongelma nyt siitä ite voiteesta vai mun naaman ihosta. Aamulla kun oon saanu meikattua niin iho näyttää ihan hyvältä ja tasaselta, mutta päivän mittaan meikkivoide häviää ja pyrkii kasaantumaan ällöttävästi joihinkin kohtiin. Eli siis hyi helvetti, näytän illalla ihan katuojasta nousseelta möröltä. Asiaa auttais aika paljon se, jos aamuisin ois pikkasen enemmän kirkkaampaa ja valosampaa, sais paremmin tsekattua naaman ennenku pyrkii ihmisten ilmoille. Tästä viisastuneena lopetan kyseisen meikkivoiteen käytön, siirryn joko BB-voiteeseen tai sitten olen ihan ilman mitään. Jos kellään on yhtään samanlainen olo tai antaa jotain vinkkiä, kommenttia tulemaan! Uskon että aika monet tuskailee kyseisen asian kanssa tähän aikaan vuodesta. 

Ihonhoidon laiminlyönti tuskin on nyt kyseessä; aamusin puhdistus jotenkuten kosteuttavalla puhdistusgeelillä (pitäisköhän vaihtaa puhdistusmaitoon?), silmänympärysvoide, kosteuttava seerumi ja apteekin peruskosteuttavaa voidetta. Annan voiteiden imeytyä ainakin 10-15 min. ennenkuin alan meikkaamaan. Illalla  muuten sama rumba, mutta kuorin naaman ihon joka toinen ilta samalla kun oon suihkussa ja apteekin peruskosteuttavan voiteen tilalla käytän täyteläisempää mantelivoidetta. Mutanaamiota ja kosteuttavaa naamiota molempia käytän kerran viikossa. Missä vika?

Viime viikolla kävi niin, miten vähän ajattelinkin. Vedenjuonti jäi tosi vähäiseksi (paitsi keskiviikon ja torstain välisenä yönä en muuta juonukkaan), joten tottakai iho kärsii tästä. Muuten juon vettä aika hyvin, mutta enemmänkin varmaan pitäisi. Suositus taitaa olla jotain 2 litraa päivässä, ja aika lähelle tätä myös pyrin.

Tälläkin hetkellä istun tässä koneen ääressä kosteuttava naamio naamassa, ja yritän hukuttaa tuskani tänne :D
Mutta siis missiona onkin nyt unohtaa meikkivoide hetkeksi, ja saada nassu kuntoon. Eihän huonokuntoiselle iholle kannata mitään voiteita edes levittää, ellei halua ihan oikeasti itteään rääkätä.

Nyt suihkuun ja Putouksen uusintajaksoa seurailemaan, kiva että näyttävät niitä. Nauroin eilenkin ihan kuollakseni :D


tiistai 13. marraskuuta 2012

Rebelle

Moi!

Nyt täytyy kyllä rauhottua, perjantaina ostin sen Reb'l Fleur -tuoksun, mutta...se oli sittenkin just se väärä niistä kahdesta Rihannan tuoksuista. Eli luulin siis ostaneeni oikean, mutta eii (joku hölmö oli laittanu ne näytepullot just väärin päin ostettavien tuoksujen eteen ja noissa pulloissahan ei lue mitä ne on)...tänään korjasin virheen ja ostin siis sen, mitä olin alunperin himoinnut, Rebelle by Rihanna. Mut nyt koska mulla on ne molemmat, käytän tilaisuuden hyväksi ja käytän Reb'l Fleuria juhlana ja Rebelleä arkena. Problem solved and money gone!


Mukaan lähti myös We Care Iconin kosteuttava kasvoseerumi. Vihaan talvea, ainakin sen takia koska naama kuivuu hetkessä.

Kävin tänään Hotelli Jahtihovissa haastattelussa työssäoppimispaikkaa varten, ja perjantaihin mennessä lupasivat ilmoittaa että kuinka käy. Siispä peukut ja varpaat pystyyn!

Kohta sohvailemaan ja kattomaan Storage Warsia, ihan paras sarja ja oon niin koukussa!

maanantai 5. marraskuuta 2012

tuhlaajatyttö

Heijsan!

Tänään pistin taas rahaa palamaan, mutta onni = materialismi. Ainakin kohtuuden rajoissa.


Dove Summer Glow, Nivean käsirasva, Lorealin False Lash Telescopic -ripsiväri ja Beyonce Heat -tuoksu. Mietin vielä muutaman päivän sitä, jos sittenki palautan sen...tulipa taas pitkästä aikaa tehtyä jotain harkitsematonta.

asua, rento ja yks mun suosikkipaidoista!


Oon tosi happyhappyjoyjoy tosta Summer Glow'sta, oon kyllästy olemaan vaalea ku lakana ympäri vuoden...ehkäpä tähän tulee kohta muutos! :)
Huomenna lähtö Muuruveden kodalle eräruokajormailemaan, lunta on luvattu, matkaa on paljon ja ollaan siellä melkein koko päivä, sounds like...fun! Seuraavaks etinki ne mun toppahousut tuolta kaapin kätköistä.
Hyvää yötä!

perjantai 27. tammikuuta 2012

luottotuotteet

Friday, friday...!

Mulla on vähän tylsää, joten aikani kuluks kuvailin muutaman suosikki kauneudenhoitotuotteeni, joita en vaihtais mihinkään ja joita ilman eläminen ois tuskallista (hahaha)


Elikkäs meikkikategoriaan valitsin We Care Iconin nestemäisen eyelinerin, jonka ostin vähän aikaa sitten. Oon monta vuotta käyttänyt pelkästään kajalkynää ja aloin kyllästyä siihen. Väri alkoi "hävitä" päivän mittaan ja vielä suht nopeesti, mutta tällä tuotteella sitä ongelmaa ei synny. Tämäkin voi olla tietysti ihan yksilöllistä, mutta mulla tuote toimii ja suosittelen! WCI on aika uus tuotemerkki (ainakin ite bongasin sen vasta vähän aikaa sitten, toivottavasti oon ees jotenkin oikeessa :DD) ja brändissä korostetaan varsinkin ekologisuutta (pakkausmateriaaleissa hyödynnetään kierrätysmuovia) ja luonnon raaka-aineiden käyttöä.

WCI:n ripsiväri on myös uusi suosikkini. Se on halpa tuote, joka ravitsee ripsiä ja lupaa tuuheammat ja pidemmät ripset. En tiedä, kuinka hyvin tämä pitää paikkansa omalla kohdalla sillä alotin muutama kuukausi sitten käyttämään Revitalash -ripsiseerumia, joka myöskin sai tuloksia aikaan. Omille ripsilleni hyvä ripsiväri, ehdottomasti kokeilemisen arvoinen!

Ja koska en tarpeeksi voi hehkuttaa Lorealin Studio Secrets -pohjustusvoidetta, hehkutan sitä vielä vähän lisää :D Tekee mitä lupaa, suht edullinen hinta, riittoisa ja tuntuu kaikenlisäksi niiiin hyvältä iholla!


We Care Icon, again! Ostin kasvoseerumin vähän aikaa sitten, ja oon käyttäny sitä nyt aamuin illoin puhtaalle iholle. Koska mun iho on järkyttävän pintakuiva talvella, halusin todella löytää tuotteen joka pelastais mun nahkaparkani. Ja tämän se myös teki. Ei voi muuta sanoa, jos kärsit kuivasta ihosta ja konstit alkaa olla vähissä, suosittelen kokeilemaan! Aamulla ihonpuhdistuksen jälkeen levitän seerumin kasvoille, annan imeytyä ja levitän apteekin perusvoiteen, illalla seerumin jälkeen levitän (yllätys yllätys) WCI:n kosteuttavan yövoiteen. Kyllä muuten toimii! :) En ikinä uskonu löytäväni pelastusta iholleni, ja voi että miten osaan olla kiitollinen tästä!

Revitalash -seerumin voitin Revitalashin arvonnassa pari kuukautta sitten. Sain omistukseeni n. kuukauden verran riittävän putelin. Melkein kuukauden verran käytin sitä sekä ylä- että alaripsiin, opettelin käyttämään silmämeikinpuhdistusainetta (ennen hinkkasin silmämeikin samalla aineella ja käsin kun pesen naamani, kamala minä) sen jälkeen totesin että OHHOH, täähän toimii! Alaripset kasvo hurjaa vauhtia jonka jälkeen päätin käyttää tuotetta vain yläripsiin, koska en koe alaripsien olevan niin "tärkeät" kuin yläripsien. Harmi että mun vanhalla kameralla ei saanut otettua kunnon ennen ja jälkeen -kuvia, koska ois ollu kiva todistaa tuotteen toimivuus. Uskoo ken haluaa, tuote todella toimii :) Harmi että tällä löytyy suht kova hinta, mutta jos rikastun niin ostan tätä lisää ehdottomasti.

Näitä luottotuotteita löytyis varmaan lisääkin ja mulla oli mielessä useampikin tuote jota hehkuttaa täällä, mutta unohdin mitä ne oli :D

Tänään Alisa tuli käymään, ja tehtiin tortilloja!


Huomenna ois pippalot Niiralassa, täytyypi muistaa ottaa kuvia :)
Hyviä öitä, suihkuun ja uuden Cosmon kimppuun :>

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

and all that counts, is here and now

Heijj!

Mulla on kauhee väsymys ja pitäis vielä pakata tänään ja tehdä kaikkea muutakin. Aamulla on herätys neljältä, great...
Kävin pi(ri)stäytymässä koulun jälkeen sokoksella, hihiih.


Meikkivoidesivellin n. 19€ ja tollanen ripsikampa-kulmakarvaharja-juttu n. 3€. Kokeilin äsken tota sivellintä, ja tykkään tosi paljon!


Vasemmalta oikeelle: We Care Iconin kosteuttava kasvoseerumi n. 16€, We Care Iconin yövoide n. 13€, We Care Iconin nestemäinen eyeliner n. 8€ ja Got2B -hiuslakka n. 6€.

Kyllä taas kassalla hirvitti, mutta oon niin innoissani taas mun uusista tavaroista : D Kaupasta kävin ostamassa VÄHÄN namia :P


Nyt tää nainen alkaa pakkaamaan huomista Helsingin reissua varten, palaillaan :)

torstai 8. joulukuuta 2011

uusia kivoja juttuja!

Hellou!

Alkuun ISO kiitos Kristalle, joka ystävällisesti teki mun blogiin uuen ulkoasun, ja hieno on! Thänks girl! <3 class="separator" data-blogger-escaped-asia="" data-blogger-escaped-div="" data-blogger-escaped-ei="" data-blogger-escaped-en="" data-blogger-escaped-happy="" data-blogger-escaped-hoidossa="" data-blogger-escaped-hotelli="" data-blogger-escaped-itteni="" data-blogger-escaped-ja="" data-blogger-escaped-jihuu="" data-blogger-escaped-kaupoille...:p="" data-blogger-escaped-koska="" data-blogger-escaped-kylpyl="" data-blogger-escaped-menin="" data-blogger-escaped-murehtia="" data-blogger-escaped-n="" data-blogger-escaped-no="" data-blogger-escaped-nyt="" data-blogger-escaped-olin="" data-blogger-escaped-on="" data-blogger-escaped-oppimispaikan="" data-blogger-escaped-palkitsin="" data-blogger-escaped-py="" data-blogger-escaped-rauhalahdesta="" data-blogger-escaped-rim="" data-blogger-escaped-sain="" data-blogger-escaped-sekin="" data-blogger-escaped-ss="" data-blogger-escaped-t="" data-blogger-escaped-tarvi="" data-blogger-escaped-tosi="" data-blogger-escaped-ty="" style="clear: both; text-align: center;">


Uudet farkut<3 class="separator" data-blogger-escaped-50="" data-blogger-escaped-:="" data-blogger-escaped-:p="" data-blogger-escaped-blogista="" data-blogger-escaped-div="" data-blogger-escaped-ett="" data-blogger-escaped-farkut="" data-blogger-escaped-gina="" data-blogger-escaped-gt:sta:="" data-blogger-escaped-ja="" data-blogger-escaped-k="" data-blogger-escaped-kivan="" data-blogger-escaped-kokoselle="" data-blogger-escaped-kokoset="" data-blogger-escaped-korun="" data-blogger-escaped-l="" data-blogger-escaped-llaselle="" data-blogger-escaped-llasen="" data-blogger-escaped-maksoivat="" data-blogger-escaped-my="" data-blogger-escaped-n.="" data-blogger-escaped-ne="" data-blogger-escaped-niinp="" data-blogger-escaped-oikean="" data-blogger-escaped-ostin="" data-blogger-escaped-pi="" data-blogger-escaped-s="" data-blogger-escaped-sain="" data-blogger-escaped-sielt="" data-blogger-escaped-t="" data-blogger-escaped-toisesta="" data-blogger-escaped-tricotista="" data-blogger-escaped-vihi="" data-blogger-escaped-vois="" data-blogger-escaped-yty="" data-blogger-escaped-ytyi="" style="clear: both; text-align: center;">

Ehkä tosta kuvasta saa jotain selkoa, tiimalasi-koru maksoi n.10€

Sokokselta löysin nämä:


Nivean dödö, silmämeikinpuhdistusaine, kynsilakka ja kosteuttava naamio, yhteensä n. 22€

Eli rahaa on tänään palanut, mutta ei se mitään :)
Mulla on ajatukset jotenki sekasin nyt, sain äsken siivottua tän kämpän ja oon ihan poikki. Oltiin tänään luokan kanssa Puijolla harjottelemassa tontturetkeä, ja huomenna mennään sinne myös..ihanaa seistä pari tuntia hyytävällä Puijon mäellä, Puijon näkötornin juurella!
"Puijon Torni sijaitsee keskellä Kuopiota, vain reilun kahden kilometrin päässä Kuopion torista. Nykyinen Puijon torni on kolmas näköalatorni Puijon mäen laella. Ensimmäinen torni rakennettiin jo vuonna 1856, toinen 1906 ja nykyinen torni vuonna 1963. Nykyisellä tornilla on korkeutta 75 metriä, kohoten 224 metriä Kallaveden ja 306 metriä meren pinnasta. Puijon tornista avautuvat poikkeuksellisen laajat ja kauniit näkymät suomalaiseen järvimaisemaan sekä Kuopion kaupunkiin. Tornin erikoisuutena on pyörivä ravintola."

Sellanen paikka!
Nyt rentoutumaan sohvalle ja odottelemaan bb:n alkua,
heiheiii! :)

maanantai 21. marraskuuta 2011

jauhonaamainen kanoottikoipi

Heissan! :)

Talvi tuli yhtäkkiä, yön aikana oli satanu lunta ihan kivasti. Elikkäs ihan hyvään aikaan mietin tota mun talvikenkäongelmaa, koska tänään ne kanootit pääsivät ulkoilemaan:


Eihän ne niin pahalta näytä...? Huomenna ajattelin suunnata cittariin katselemaan kenkiä!

Tänään mulla alko koulu vasta puol yheltä, joten oli runsaasti aikaa hengailla kotona yms. Odotteluksihan se meni, koska olin laittanu herätyksen kaheksaksi, etten sotke mun unirytmiä pahasti (Jos koulu alkaa kasilta, mun täytyy herätä 15 yli viis, ugh..). Tällaset vaatteet puin päälleni:

Meitsi ilman laseja! muahah.

Kun viimein tulin kotiin, kävin kaupassa ostamassa salaattitarpeet ja tein itelleni iiiison kulhon feta-tonnikala-tomaatti-salaatti-kurkku salaattia, ja ostin myös valkosipulisalaatinkastiketta, NAA-AM! <3 class="separator" data-blogger-escaped-div="" style="clear: both; text-align: center;">


I'm lovin' it!

Olin aamulla meikannu naamani ihan normaalisti, ja illalla syönnin jälkeen rupesin kattelemaan naamaani vähän lähempää, ja hui hitto! Kylmä ulkoilma ja kuiva, lämmin sisäilma olivat tehneet tehtävänsä ja päättivät samalla muistuttaa miksi talvi on ihanaa aikaa iholle...ihanku oisin sirotellu naamaani pari desiä jauhoja!!! KÄÄÄÄK! Iho oli siis kuivunu kammottavan näköseksi, ja päätin keksiä jonkun kotitekoisen ratkaisun. Tottakai siis rasvaan naamani aamuin illoin apteekin kosteuttavalla perusvoiteella, mutta aina sellasetkaan mömmöt ei riitä...

Keksin sotkea toista apteekin erittäin rasvapitoista kosteusvoidetta ja Herbinan kasvojenkuorintavoidetta keskenään, ja niistä syntyi aika oiva kosteuttava kasvonaamio!


Ja hyvältä tuntuu iho nytten, kun kävin suihkussa ja laitoin kunnon kerroksen rasvaa naamaan. Inhottava talvi!

Loppuilta menee palloillessa ja miettien, mitä tekemistä keksisin, hmm...
kauniita unia! :)