Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuulumisia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuulumisia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Tuumailuja toukokuusta

Oikein hyvää vappupäivää ja alkanutta toukuuta ihanat! Käsittämätöntä kuinka nopsaan aika menee, toukokuulle onkin häähommien osalta paljon ohjelmaa tiedossa!

Juomien haku Tallinnasta

Juomat ja niiden hankkiminen on aiheuttanut yllättävän paljon mietiskelyä ja ehkä pientä stressiäkin. Ekaksi ajateltiin hoitaa homma niin, että sulho lähtee ystävineen juomien hakuun Tallinnaan ja minun osuuteni jää ostoslistan kirjoittamiseen. En ajattellut puuttua enkä tarttua hommaan muuten. Mutta koska aikataulujen yhteensovittaminen on melkoisen hankalaa, ajateltiin hetki tosissamme tilaavamme juomat Viinahuudosta. Mutta aloimme jänistämään, tällaisia pupupöksyjä kun ollaan :-D Tilaamiseen liittyi paljon riskejä ja kauhukuvia. Tiedämme että suurinosa tilauksista onnistuu moitteetta, mutta koska sulho on yleisesti ottaen huono-onninen kaveri, päädyttiin kuitenkin tekemään hakureissu fyysisesti. 
Idea sai mojovasti tuulta alleen Satuhäiden ansiosta :-D Ei ennen viime jaksoa tiedettykkään kuinka yksinkertaista juomien haku voisikaan olla! Päätettiin, että tämän kuun puolen välin kieppeillä lähdemme Eckerö Linen miniristeilylle Tallinnaan ja otamme auton mukaan. Homma toimii yksinkertaistetusti niin, että tilaamme pre-orderin kautta juomat, ajamme auton laivaan, maksamme etukäteen tilatut juomat pre-orderin tiskille, teemme muita ostoksia tax freessä (mm. kahvin avecit), henkilökunta kärrää juomat autollemme ennen Helsinkiin palaamista ja ajamme onnellisina juomat autoon tungettuna vanhempieni luokse ja sullomme juomat heidän kellariinsa heinäkuuta odottamaan! Ja tietysti saamme roimasti S-bonuksia, kyllä kelpaa :-)

Ikean reissu

Lakanoita
Juomalasit
Purkkeja herkkubuffettiin
Ottimet herkkubuffettiin
Tuikkukipot
Kehykset
Maljakot

Häämusiikkikonsertti Kymin kirkossa perjantaina 13.päivä klo 18

Lähden yhdessä hyvän ystäväni kanssa, joka menee naimisiin ensi vuonna! <3

Askartelua

Hääautokyltti
Pöytänumerokolmiot

Tässä nyt on ainakin tekemistä tälle kuulle. Esteidentutkintapyynnön kävimme jättämässä keskiviikkona ja pappi on meihin yhteydessä tämän kuun aikana. Pienenä tavoitteena olisi myös päästä koekampaukseen ja -meikkiin tämän kuun aikana. En kuitenkaan revi tästä stressiä, ehtiihän sitä vielä kesäkuussakin :-P

Muita kuulumisia! Ensi viikolla jännitetään äidin ja isän kanssa, äitienpäivänä juhlimme Helsingissä Säätytalolla! Hain äidilleni syksyllä äitienpäiväkunniamerkkiä, ja hänelle se suotiin! <3 Meillä on asut ja muut vimpan päälle hankittuna, eihän sitä joka päivä pääse herra Tasavallan presidenttiä tapaamaan ;-) Töitä on riittänyt, tämäkin vappupäivä meni kahdeksan tuntisen työpäivän merkeissä niin että hurahti!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! <3

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Moikat sohvalta!

Tää viikko menny leppoisasti influenssan kourissa, ei kiva...Maanantai-illasta asti ollu sahaavassa kuumeessa, eilen sitten mitta täyttyi ja varasin ajan sairaanhoitajalle, joka passitti mut sit labraan ja lääkärille. Harmittaa kun en oo saanu oikein mitään aikaiseksi tällä viikolla, mulla oli hirmu suunnitelmat askarteluiden aloittamisesta ym. mutta nyt mentiin sitten näin. Tänään on kuitenkin jo parempi olo, elämä voittaa!

Mun äiti on paras, lupasi meille kakkubuffetin häihin, iik! Oon ihan innoissani ja kuola valuen mietin erilaisia kakkuja buffettiin. Ainakin kahta erimakuista juustokakkua ja anopin toiveesta saadaan nyt sitten myös mansikkakermakakkua tarjolle :D En pidä täytekakuista niinkään, joten hän kauhistui kun kerroin juustokakkusuunnitelmistani, hahah!

Ilmoittautumisia on tullut jo muutamia, onneksi lähetettiin kutsut jo näinkin hyvissä ajoin niin ehtii draamat ja verenpaineet vähän laskea...Tiesin ettei voida kaikkia miellyttää, eilen illalla tuli sitten ensimmäinen mäkätyspuhelu miksei sitä ja sitä henkilöä ole kutsuttu...Hohhoijjaa. Yritin hienovaraisesti ja niin ystävällisesti kuin vain kykenin selittää, että meilläkin on budjetti joka säätelee kutsuttavien määrää. "No mut tehän saatte sit rahaa lahjaksi kuitenkin kaikilta, niin ei toi oo mikään selitys!" Oli vähän vaikeaa jatkaa ystävällisellä sävyllä tämän toteamuksen jälkeen...:D Meidän budjettihan perustuu tietysti just siihen kuinka paljon rahaa oletamme saavamme lahjaksi, eikö vain? Suku on todellakin pahin...


Ja ainiin!!! Ihanat kampaajat varmistivat hoitaneensa meikkaajan hääpäiväksi! Helpotuksen huokaus..

torstai 7. tammikuuta 2016

Meil on kaasot ja bestmanit, jihuu!

Yksi asia hoidettu, kaasot ja bestmanit on valittu, pyydetty ja he suostuivat! Kaasoiksi ryhtyvät pikkusiskoni Ida ja isosiskoni Mari. Tämän lisäksi he haluavat ottaa vastuullensa hääkakut, <3! Bestmanit Riku ja Eetu ovat sulhon hyviä ystäviä jo vuosien takaa, pojat lähtevät yhdessä touko-kesäkuussa Tallinnaan juomien hakuun ja ken tietää vaikka juhlisivat polttaritkin samalla reissulla :D
Huomenna täytän 25 vuotta, mennään sulhon kanssa juhlistamaan tätä illalliselle ja lauantaina alotan uudet työkuviot! Tässä kuussa pitäisi myös aloittaa toden teolla hääjuttujen valmistelu, sillä apua kohtahan tässä alkaa tulla kiire...

tiistai 22. joulukuuta 2015

Onnellinen tänään, koska


  • Jaksoin nousta sängystä aikaisin, jotta sain juoda aamukahvin yhdessä tulevan aviomieheni kanssa
  • Tein joulusiivouksen, joka on kummitellut mielessä jo muutaman päivän. Kaksi ja puoli tuntia siivousta, jonka jälkeen rojahdin sohvalle kerälle lukemaan blogeja ja pelaamaan Candy Crush Sagaa
  • Järjestelin kotia ihan muuten vain ja kehystin kuvan meistä kahdesta. Siellä se nyt nököttää hyllyn päällä, ystävien ja sukulaisten kuvien kanssa
  • Keksin joululahjat ja sain jopa hankittua ne, huomenna paketoidaan glögin ja pipareiden maistelun lomassa
  • Sain kunnian kertoa henkilötunnukseni kummitodistusta varten, <3
  • Annoin jo joululahjat sulholle ja olivat selvästi mieluisia. Maistelimme suklaarasiasta löytyneitä herkkuja
  • Nyt on väsynyt olo, nukun ensi yönä varmaan kuin tukki


Näihin tunnelmiin,


tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kevättä

  • Mun viimeistä harjoittelua on jäljellä enää tämä ja ensi viikko. Sit oon valmis lähihoitaja!

  • Meidän muutto Kotkaan on 28.päivä tätä kuuta, can't wait!
  • Matka Japaniin lähestyy, reissuun lähdetään 21.huhtikuuta!
  • Aloitan työt merellä heti reissun jälkeen!

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

All you need is...?

Nykyään oon koko ajan innoissani jostakin, päällimmäisinä muutto ja matka Japaniin. Voisin normaalitilanteessa kuvailla itteäni kärsivälliseksi luonteeksi, mutten enää. Haluan kaiken nyt ja heti. Musta on tullut malttamaton hätäpöksy. Toitotan kaikille mun neuvoja haluaville (tai jopa haluamattomille, voitteko kuvitella..) että kaikki kyllä järjestyy ajan kanssa ja päivä kerrallaan eläminen käy paljon helpommaksi kuin suunnittelu minuuttien tarkkuudella. Tietysti saa, ja pitää suunnitella, mutta kohtuuden rajoissa.
Kuten varmaan voitte arvata, musta on tullut lähes hysteerinen etsiessäni asuntoa meille Kotkasta. Suunnitelmana on muuttaa maalis-huhtikuun vaihteessa. Meinasin kirjoittaa "on" sanan tilalle "olisi", mutta koska en voi ajatellakkaan joustavani tosta ajankohdasta, se on "on" ja pysyy. Haaveena on hoitaa muutto mahdollisimman kivuttomasti (oonkin jo ahkerasti siivoillut ja heittänyt järkyttävät määrät _turhaa_ tavaraa menemään), asettua taloksi uuteen kotiin ja juhlia meidän valmistujaisia ennen Japanin matkaa! Kuulostaa suunnitelmalta, ei mahdottomalta!
Tää kaikki siis perustuu oletukseen, että valmistutaan molemmat ajoissa JA tosiaan, löydetään se asunto. Koska haluan kaiken nyt heti paikalla, eksyin paniikissa jopa myytävien asuntojen osastolle, apua...Onneks mulla on ihana mies joka puhuu mulle järkeä yli 300 kilometrin päästä. Ja ihana mies muuten saa harjoittelunsa Kotkassa päätökseen ensi viikon perjantaina, ja tulee takaisin kotiin <3


Ja koska tässä kaikessa ei ilmeisesti ole vielä tarpeeksi mun pienelle pääkopalle, yritän vimmatusti myös suunnitella meidän häitä, joita ois tarkotus juhlia ensi vuonna. En pääse mihinkään kivaan ratkaisuun, mutta jospa nyt kuitenkin vähä hellittäisin..mutta häätanssin kappale on sentään selvillä ;)



torstai 6. marraskuuta 2014

Minä täällä hei!


Marraskuu. Kirjotin blogiin viimeksi heinäkuussa. Huh, aika paljon taas kaikkea meneillään ja pitäisi olla meneillään. Vähän kuulumisia kuitenkin.

Kesä meni hujauksessa, niinkuin aina. Viimeksi taisin kirjoittaa kihloista ja juhlien suunnitteluista. Meidän juhlat olivat oikein onnistuneet kaikin puolin. Nähtiin ja ehkä vähän tutustuttiin myös kertarysäyksellä sukulaisiin, ilma oli mitä mainioin eli pihajuhlat onnistuivat täydellisesti, tuleva anoppi piti kivan puheen, meille laulettiin, kahvinkaatajat (tuhannet kiitokset hyvät rouvat, olitte mahtavia!) hoitivat hommansa enemmän kuin hyvin, lahjoja saatiin enemmän mitä koskaan uskallettiin unelmoida, tunnelma koko päivänä oli lämmin ja oli ihanaa juhlia meitä rakas tuleva aviomies rinnalla :)

Rikulle suurkiitos kuvasta!

Tultiin takaisin Kuopioon elokuun puolessa välissä, mulla alkoi koulu ja kävin tietty heittämässä viikonloppuisin työkeikkoja Kotkassa koko elokuun ajan. Olisin siihen aikaan voinut muuttaa meidän paatteihin, mut koska koulu..Onko jollekin jäänyt epäselväksi että oon työtäni rakastava pikku seilori, joka ikävöi merta ja työkavereitaan tälläkin hetkellä?


Koulu tuntui heti syksyllä vastenmieliseltä. Mulla alkoi siis sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelma. "Sairaala sitä, sairaala tätä, sitten kun te teette näitä hoitotoimenpiteitä, tässä näitä erilaisia välineitä, joita pääsette käyttämään"...Hoitoa, hoitoa, hoitoa AAAAARGH. Mulla lähestulkoon napsahti päässä syyskuun puolessa välissä. Kuukauden jopa jaksoin, kunnes ekana harkkapäivänä hoitokodilla tein päätöksen, joka oli pyörinyt mielessä jo pitkän aikaa. Marssin opon juttusille ja kerroin että tää koulutusohjelma ei ole mua varten ja tuun kohta hulluksi. Ymmärtäväinen ja ihana opo kuunteli ja tarttui saman tien tuumasta toimeen. Samana päivänä paikka kuntoutuksen koulutusohjelmasta osattiin jo melko hyvällä varmuudella luvata ja olin ikionnellinen! Harkka keskeytettiin, olin pari päivää kotosalla ja aloitin uudessa ryhmässä. Oon uskomattoman tyytyväinen siihen, kuinka kivuttomasti tää järjestyi. Kiitokset siitä opolle ja rehtorille, mun ihanille ystäville ja tietysti oon myös tyytyväinen omaan toimintaani. Uskalsin myöntää ja uskalsin heittäytyä! 

Koulussa alkoi siis ihan uudet kuviot. Luokaltani tunsin jopa yhden entuudestaan, opettajat olivat (ainakin minulle) uusia ja kirittävää oli ja on edelleen paljon. Meillä on ollut hierontaa, ihanaa asiakastyötä (käytiin pienissä ryhmissä oman asiakkaan luona kerran viikossa ja leivottiin, ulkoiltiin, juteltiin, tehtiin erilaisia testejä...), lääkehoitoa, liikunnan ohjausta, tutustumiskäyntejä, apuvälinemessujen järjestelyä (mun ryhmän opinnäytetyö) ja nyt oonkin harkassa kehitysvammaisten palvelukodilla joulukuun 5.päivään asti. Erinäisiä tehtäviä ja anatomian kurssi on tekemättä vielä(kin).

Avomies lähti viime viikolla tekemään omaa kolmen kuukauden harjoitteluaan Kotkaan, eli ollaan taas vaihteeksi kaukosuhteessa. Vielä ainakaan yksinäisyyttä ei ole havaittavissa, sillä teen kuitenkin kahdeksan tunnin työpäiviä ja aikaa kotona olemiseen ja yksin puheluun on kuitenkin melko vähän. Tiedetään molemmat, että tän kolmen kuukauden päästä ollaan jo niin lähellä muuttoa Kotkaan, keep your eyes on the prize! :)


Kävin muutama viikko sitten myös sosionomin pääsykokeissa Kyamkissa. Kokeista voisin kertoilla ehkä enemmän erillisessä postauksessa, tuloksia odotellessa!

Siinä kuulumiset, tein tilauksen eilen Dermoshopiin ja malttamattomana odottelen pakettia myös Cdon.comista! 8D

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Call it magic, call it true, I call it magic when I'm with you


J kosi 14.7, meidän kuusvuotispäivänä <3

Elämä pyöriikin nyt aika lailla töiden ja kihlajaisjuhlien järjestelyjen ympärillä. Ihanaa järjestää juhlat, meidän suvut on toisilleen kuitenkin aika vieraita niin hyvä tässä vaiheessa vähän tutustuttaa. Kerrottiin kihlauksesta jo hyvissä ajoin jo ennen koko tapahtumaa, koska haluttiin jättää reilusti aikaa juhlien järkkäämiseen. Mutta kihlapäiväksi molemmat haluttiin kuitenkin toi "meidän" päivä, 14.7. Eli kutsut juhliin lähtivät jo ennen varsinaista kihlausta :D Hahaha, pitää nyt vähän repäistä ettei mee liian perinteisesti!


Innostuin Sinellissä hieman ja ostin tuollaista helmiäiskartonkia (mikä ei kyllä kuvasta erotu) sekä tollasia puisia kukkakoristeita. Tässä tulos, noista tulee pieniä infokylttejä leipomuksien eteen. Kivaa tehdä itse ja oonkin noihin aika tyytyväinen (vaikka ehkä hieman turhia ovatkin)!
Juhlista piti aluksi tulla ihan pienet kahvittelut ihan vain muutaman sukulaisen kera, mut jossain kohtaa homma lähti taas vähän lapasesta :D Mut toisaalta, sukua on molemmilla aika lailla ja oli vaikee alkaa miettimään et ketkä ois vaan niitä kaikista lähimpiä. Joten vierasmäärä on tällä hetkellä hieman reilu 40. Ja tietty on ihanaa nähdä kaikkia vielä kun ollaan Kotkassa!


Skumpat ostettu juhliin


Missä hiusharja??


Oman maan mansikoita ja viinimarjoja!


Sika&Porsas -siskokset matkalla Kouvolaan

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Miniloma Kuopiossa

Kuopion reissu heitetty ja voi tuskan määrää eilen kun piti lähtä ajelemaan takaisin Kotkaa kohti. En vaan ois halunnu vielä lähteä. Koti on kuitenkin aina koti. Ja meiän koti on nykyään niin hieno!


W&M Center -kirppiksen löytö Karhulan Tikankadulta. Siellä on vaikka mitä ihanaa kirppistavaroiden lisäksi!

Päästiin Benkun kanssa lähtemään tiistai-iltana puol yheksän aikoihin ajelemaan kohti Kuopiota. Matka meni rattoisasti jutellen ja nauraa räkättäen aina Leppävirralle saakka, kunnes...RÄPS! Aivan oikein, kamera spottasi et meil oli liikaa nopeutta...

Keskiviikkona herättiin molemmat tosi unisina, nukkumaan käytiin joskus kahden jälkeen ja herätys oli yheksältä. Pompin kuitenkin innoissani ympäri kämppää koska Ikea kutsui!


Loppusuora ja hommahan lähti tunnetusti lapasesta...

Ilman älykästä ystävääni en ois varmaan ikinä osannut ostaa uutta keittiön pöytää ja tuoleja. Vihaan siis sydämeni pohjasta meiän pirtinpöytää, joka on aivan liian matala, kiikkerä, vanha ja vaikka mitä! Hommaan tulikin kertaheitolla iso muutos ja kerranhan se vain kirpaisee...




<3!!!

Koti sai aivan uuden ilmeen ja oonkin ihan rakastunut. Kasailun lomassa muutamat ja henkistä valmistautumista iltaan.



Parveke näyttää sit nykyään tältä :)


Matkalla keskustaan

Paluu arkeen on aina vähän vaikeaa, mut kyl se varmaan tästä. Elokuun puolessa välissä jatkuu koulu, sit päästään Joukon kanssa takaisin kotiin. Siihen asti tyydyn vain katselemaan kuvia blogista ja verkkokalvoilta, et kestän sinne asti...

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Tää kesä



Töissä tutut, ihanat kuviot


Vähä tullu herkuteltua...


...ja vapaapäivinä nautittu auringosta ja kamuista.


Kalasteltu veljen kanssa


Miklu nukkui yks päivä mun kenkien päällä


Olin Joukon ja veljen kanssa Ulko-Tammion risteilyllä


Juhannus meni töitä tehden


Toukokuussa oli hankittava uus puhelin, koska vanhasta ei ollut enää mihinkään


Perjantain iltavuoroon lähdössä

lauantai 5. huhtikuuta 2014

If I told you that this couldn't get better baby


Viikko enää koulua jäljellä ennen työssäoppimaan lähtöä ja fiilis on sen mukainen! Eilen sain tehtyä viimeisen varsinaisen kokeen ja hyvillä mielin kotiin laittautumaan iltaa varten! Meidän luokalla oli varaus King's Crown -ravintolaan klo 19 ja ilta jatkui sieltä vielä hetkeksi baariin.


Vaatteiksi valikoin rentoa ja en ainakaan liikaa ylipukeutunut :D En muutenkaan ajatellut edes jaksavani lähteä baariin, mutta sinne tie vei kuitenkin. Jaksoin tosin olla ruhtinaallisen reilun tunnin, ennenkuin koti kutsui. Mutta tosi hauska ilta meillä oli, elokuussa jatketaan kuitenkin hieman eri porukalla niin olipahan mukava "viimeinen" luokkamiitinki!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Under control

Heii!


Lähestyvä kevät ihastuttaa, vihastuttaa, stressaa ja motivoi. Näin on joka vuosi, tosin tämä kevät tulee olemaan siinä mielessä erilaisempi, ettei mun tarvitse tuli pyrstön alla metsästää kesätyöpaikkaa. Töiden saaminen on varmaan ollut aina se stressaavin asia, fuck the school mut kunhan saan töitä kesäksi! Tällä hetkellä oon aivan uskomattoman kiitollinen, ettei mun tarvitse tän kaiken muun ohella miettiä sitä asiaa. Ja nostan kyllä hattua niille tovereille, jotka koulun lisäksi miettivät työjuttuja. Been there, done that.

Kuten varmaan ymmärsitte, kaikenlaista meneillään tuolla koulun puolella. Meidän luokkaa kyllä varoitettiin, että tää hoidon ja huolenpidon jakso tulee olemaan rankin kaikista ekan vuoden jaksoista. Eihän sitä silloin syksyllä osannut ottaa ees tosissaan, silloin kaikki tuntu jotenkin niin turhauttavan itsestäänselviltä asioilta. Kyrpi istua koulussa tunneilla koska kaikki tuntu jotenkin niin helpolta. Tällä hetkellä koulussa istuminen tuntuu kaikkea muuta kuin turhalta, koska me ihan, tarkotan IHAN oikeasti tarvitaan (tai ainakin minä tarvitsen) opetusta jos halutaan kunnialla selvitä. 14. huhtikuuta alkaa tän lukuvuoden viiminen työssäoppiminen, joten siihen mennessä meikäläisenkin tulisi kivasti osata käytännön teoriaa ja tuoda sitä työhön, kun työskentelen kotihoidossa reilun viiden viikon ajan. Mutta sitä ennen varmaan viis eri ryhmätyötä, pienempiä ja vähän (tosi) vaativampia ja sit tietty kuuden eri aineen kokeet. Ja ainiin, koulupäivät on lähes joka päivä 8 tuntisia. Oon varmasti stressin myötä kaljuuntunut, kun vihdoin lähden harjoitteluun. Mitä en todellakaan toivo, koska oon aika tyytyväinen tänhetkiseen surffitukkaani, joka mukavasti jaksaa kasvaa. Jaksaisimpa miäkin.

Asiasta toiseen, joulun jälkeen olin hajuvesiostoksilla ja lopulta löysin kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa: Lanvinin Marry me! ja Dieselin Loverdose Tattoo. Kiikutin sitten Marry me'n kassalle ja kaduin lähes samantien ostostani. Olisi sittenkin pitäny ostaa se Tattoo. Se jäikin kaivelemaan mieltä ja aina kun vaan tilaisuus tuli, rynnin nuuskuttelemaan tuoksua. Olinkin päättänyt hankkivani sen heti kun pihiyteni antaisi periksi. Pari viikkoa sitten Jyväskylässä kukkaron nyörit löystyivät ja nyt olenkin kyseisen tuoksun onnellisin omistaja. Kaiken stressin keskellä tiedän ainakin tuoksuvani hyvältä :D

kuva googlettamalla

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Feels like summer

Moi taas pitkästä aikaa!



Mulla oli taas vaihteeksi kovin hektinen loppukevät, harjoittelun Kuopiossa sain päätökseen 4.toukokuuta ja aloitin kesätyöt Kotkassa jo 6.toukokuuta. Eka työviikko meni kyl ihan sekunneissa ohi, kun yritin parhaani mukaan sisäistää tuhatta asiaa samaan aikaan :D Oon siis töissä yrityksessä, joka järjestää tilausristeilyjä Itäisellä Suomenlahdella ja vuoroajoja Hamina-Tammio-Ulkotammio -välillä. Eka viikko menikin tilausristeilyjen merkeissä, oli häät, synttärikemut ja vaikka mitä! Merellä olo on aivan ihanaa, olenhan kotkalainen ;) Mun työtehtäviin kuuluu kahvilamyynti ja kansimiehenä toimiminen, ja onneksi jo nyt handlaan omasta mielestäni hommat ihan ok :) Töitä on ollut mukavasti, työkaverit parhaita ja tietenkin meri on ihana, vaikka välillä vähän keinuttaa aallokoissa!



Toukokuussa ravasin Kuopiossa joka viikko yhden päivän takia. Oli pääsykokeet lähihoitajaksi, ja tulokset tulee aikaisintaan 13.päivä, eli ensi viikolla! Jännittää, toivon mukaan syksyllä alkaa ihan uudet kuviot! :) Valmistuin matkailupalvelujen tuottajaksi, ja valmistujaispäivä oli kyllä aika mieleenpainuva. Sain stipendin, mitä en ois ikinä osannut odottaa ja meiän ryhmänohjaaja oli ostanu skumppaa, jota sitten luokan voimin kilisteltiin lopuksi koulun nurmikolla. Mitään sellasta en ois osannu ikinä odottaa, mutta näköjään ihmeitäkin tapahtuu :D Tulin samana iltana takaisin Kotkaan, ja lauantaina pääsin pitkästä aikaa Kristan kanssa viihteelle juhlistamaan kesän alkua! Meillä oli vaihteeksi ihan kreisi ilta ja mieletön fiilis, tässä vähän kuvia todisteeksi :D



 Hei hetkinen, täähän on vasta alkuillan kuva?


Vapaapäivinä oon nauttinu auringosta kaverien kanssa, ihanaa!


 Lila ja Miklu
Kesäneiti ja -poika

Ja ainiin! Koska tänä kesänä suurinosa työvuoroista painottuu vuoroajoille ja Haminaan ei ihan niin vain mennäkkään, niin äiti ja isi tekivät radikaalin päätöksen mun ja äidin etua ajatellen:


Täl kelpaa huristella töihin! Ostettiin käytettynä, ja tasa-arvon nimissä huolehdin bensoista ja vakuutuksista :)

Mulla alkaa vuoro tänään vasta puol kuudelta, joten nyt oli hyvä sauma kirjoitella kuulumisia, yritän taas keksiä jonkun kivan rytmin tähän kirjoitteluun :p

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

I'm feeling good

Heissan muruset!


Taas pitkä aika viime kuulumisista, mut eipä kyllä oo oikeen mitään tapahtunutkaan. Viime viikonloppuna lähdin Kotkaan ja tulin maanantaina takasin. Lauantaina oli Eetun synttäripippalot, sunnuntaina vain hengailin pikkusiskon kanssa kotona ja Krista tuli käymään myös. Illemmalla sit myös Benkkukin tuli nopeesti pyörähtämään :) Oli kiva huomata itestään että sai aikaiseksi tavata monia ihmisiä niin lyhyessä ajassa, täytyy ottaa kyllä ihan tavaksi!

Mun työssäoppiminen on siinä vaiheessa, että ensi viikko on mun viimeinen viikko. Lauantaina tulee täyteen 518 työtuntia ja voi tosiaan olla aika haikea mieli, oon kuitenkin kolme kuukautta ollu siellä ja mun tulee varmasti ikävä kaikkia. Tosin, syksyllä saatan palata takaisin ihan työn merkeissä mutta katsellaan sitä vielä. Koskaan ei voi tietää mitä tuleman pitää ;) Ootan itseasiassa todella innolla ens viikkoa, koska on vappu ja MM-kisat alkaa perjantaina!! Onneksi mulla on aamuvuoroja, niin pääsen näkemään perjantain ja lauantain pelit. Tuskin maltan oottaa! Tosin EHT:n peli Ruotsia vastaan tänään oli aivan järkyttävää katsottavaa..mutta niin.

Vappuaatoksi ollaan suunniteltu Paulan kanssa pieniä illanistujaisia, kiva että saan seuraa ettei tarvi istua yksin kotona sohvalla yo-lakki päässä ja serpentiinit kaulassa :D Oishan se kokemus sekin, kai?


mun "kampaus" 9h työpäivän jälkeen...

Toukokuu jänskättää myös aika paljon! Lähden Kuopiosta Kotkaan siis 5.päivä sunnuntaina ja maanantaina aloitan mun kesätyöt! 12.päivä joudun tulemaan tänne takaisin, koska 13.päivä on pääsykokeet lähihoitajakoulutukseen. Sitten, 20.päivä tuun taas tänne takaisin koska 21.päivä pitää mennä koululle istumaan pariksi tunniksi...eikä siinä vielä kaikki, valmistujaiset on sitten 31.päivä...tilanetta tosiaan hankaloittaa se, että mulla alkaa työt. Muutenhan ois fiksua vaan jäädä tänne vielä toukokuuksi, mutta...Valtion Rautatiet saa mut vakioasiakkaaksi ensi kuussa! Täytyy muuten lähtä etsimään jotain mekkoa valmistujaisiin...ugh.

 Voin suositella, todella hyvä hiusöljy!



Nuttura-päivä ja vamma-ilme

Palaillaan taas!