Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. joulukuuta 2014

Joulumieltä


Toinen tilaukseni Dermosililta sisältää lisää lahjoja pukinkonttiin sekä ihania juttuja myös mulle! Tonttu on tietysti vain kuvausrekvisiittaa ;)

Itselleni tilasin siis ripsien taivuttimen, kulmakynän, "kuminauha"hiuslenkkejä, kynsien pohjustuslakan, vaniljaisen vartalovoin sekä kuorintavoiteen, karbamidi-jalkavoiteen sekä kasvoveden, jonka sain bonuspisteilläni. Paketti tuli siis eilen ja kokeiluun otin heti hiuslenkit, kulmakynän sekä kasvoveden.

Olin todella epäileväinen hiuslenkkien suhteen, siis kuminauhaa tukkaan...? Kuulostaa kauheelta mutta ihastuin välittömästi. Olin varma että lenkki olisi täynnä hiuksia ja sen kiskominen päästä aiheuttaisi kyyneleitä, mutta ei! Tosi kivoja käyttää ja näitä löytyy myös kirkkaina.
Kulmakynä tuli tosi tarpeeseen. Vanha, siis oikeasti _vanha_ kynäni oli tullut tiensä päähän. Käyttöönoton jälkeen säilyy noin kaksi vuotta, mulla se oli käytössä varmaan kuusi...Sävy uudessa kynässä on medium ja se osoittautuikin just täydelliseksi! Kynällä on pituutta huimasti ja toisesta päästä löytyy kulmakarvaharja.
Kasvovesi sisältää paljon e-vitamiinia ja tuoksu on huumaava! Ei siis liian voimakas vaan sopivan mieto. Vedeksi tätä on hassu kutsua, koska koostumus on paksu mutta imeytyy todella nopeasti ja jättää ihon pehmeäksi.


Jouluisia juttuja kotiin Anttilasta, en voinut vastustaa tota tonttua...
Lauantain pikkujouluja odotellessa!

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Uusi huiskutin

Pääsin tänään jo niin aikasin koulusta, että piti matkalla keskustaan ihan ajatuksella miettiä tarvitsenko mitään vai meenkö kiltisti suoraan kotiin. Eli siis hyvä tekosyy käydä Sokoksella.


Laukussa mulla on pieni pussukka, jossa kuljetan mm. tätä Lumenen CC-puuteria. Puuteri on ihan huippua, paitsi toi pakkaus tökkii. Onhan toi kivannäköinen ulkonäöllisesti ja peili on aina plussaa! Puuteri vain meinaa "murustua", joten yleensä kun ton avaa, vastassa on tuollainen näky, kiva.


No, ei hätää. Kunnes otan mukana tulleen vipan käteeni ja käännän sen ympäri. Puuteria on kasaantunut kunnon keot vippaan eikä oikein innosta alkaa sitä joka kerta puhdistamaan (ja suurin osa vipassa olevasta puuteristahan menee hukkaan siinä puhdistuksen lomassa). Puhumattakaan etten puhdistaisi vippaa ennen käyttöä. Tuo CC-puuteri on nimittäin aika tanakkaa tavaraa, joten ei kolmen sentin puuterikerros oikein innosta.




Tähän ongelmaan ratkaisun toi We Care Iconin "Travel powder brush"! Muistan kun joskus ihailin siskoni puuterisivellintä, joka oli just tuollanen kompaktin kokoinen ja sen sai myös suojaan.
Joten nyt onnistuu huomattavasti helpommin puuterin laitto eikä tarvi pelätä kerroksia!


tiistai 11. helmikuuta 2014

Kosmetiikkahamsteri vauhdissa

Moikka!

Mun ehdottomasti tehokkain päiväni viikossa on sunnuntai. Silloin voi rauhassa suunnitella tekevänsä ja tehdäkin myös. Sunnuntai on mulle se päivä, kun nautiskelen kasvonaamiosta, nypin kulmat, höyryhengitän (tekee hyvää niin kasvoille kuin hengityksellekin!), putsailen meikkisiveltimiä, lueskelen meikkiblogeja...eli kaikkea ihanaa!



Sunnuntaina olikin myös oiva tilaisuus vähän siivoilla meikkipussukkaa. Tosin päädyin lopulta vaihtamaan sen uuteen. Tää kuvissa oleva on varmaan kolmesataa vuotta vanha Clarins'in pussukka, joka alkokin jo näyttämään ihan ikäiseltään. Ei muuta kuin uutta Clarins'ia tilalle, kiitos vain joululahjasta anopintekele! :)


Luonnollisesti tästä innostuneena päätin hieman kuvailla mun meikkipussukan sisältöä. Muutamia uusiakin juttuja löytyy!


Voisin hehkuttaa vaikka työkseni Lumenen CC-voidetta, jos joku maksais mulle siitä palkkaa :D Oon todennu todella toimivaksi ja aivan omakseni, talven pelastajani! Toivon ettei tän valmistusta lopeteta koskaan, koska yleensä mulle käy just silleen että löydän jonku kivan meikkivoiteen ja sit sen valmistus lopetaan...Viisaana kävin hamstraamassa Sokokselta muutaman putelin varastoon, kun näitä myytiin, ja myydään vielä muutaman päivän ajan, ystävänpäivän kunniaksi kaksi yhden hinnalla!

CC-voide on siis arkikäyttöön ja WCI:n meikkivoide on sitten varattu näihin illan rientoihin, joita ei kyllä ainakaan liikaa oo tässä ollu...:(


WCI:n korostuspuuteri on uusi tuttavuus. Mun vanhaakin vanhempi aurinkopuuterini päätti murustua ja muuttua käyttökelvottomaksi, joten oli pakko ostaa uusi, tai siis tässä tapauksessa kokeilla jotain uutta. Kivaa heleyttä kyllä tuo!


Ennen joulua sain Diilikanin kautta aika vastustamattoman diilin, eli tän Prolash + -ripsiseerumin todella edullisesti! Vaikka en suuria odotuksia asettanutkaan (vannoutuneena Revitalash-fanina) niin on tää kyllä tyhjää parempi, vaikkei missään tapauksessa yllä Revitalashin seerumin tasolle.

Huomenna onkin työssäoppimisen viimeinen päivä, ja odotan kyllä innolla kouluunpaluuta. Ääni voi muuttua kellossa kyllä aika nopeastikin, koska lääkelaskut sun muut odottavat. Mutta voimaa saan esimerkiksi tästä kappaleesta <3

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

rakkaustuotteita

 Parvekkeella on vihdoin pöytä, Ikeasta

 Ja en voinut vastustaa tätä muovista pensasta ja ruukkua, Ikeasta myöskin

Lauantailta, "party hard" koska pilli


Tää kuva on viime viikolta, kun olin vielä terve. Siis fyysisesti, heh. Tää viikko onki menny aika lailla sairastaessa, mutta koska oon suht voimissain ja kuumettakaan ei ole ollut, alotin tänään työssäoppimisen keskustan asukastuvalla. Tykkäsin ihan tosi paljon ekasta päivästä, eli tästä on kiva sit jatkaa huomenna.

Kesän mittaan ja nyt viime aikoina oon löytänyt ihanaa kosmetiikkaa ja paljon muuta. Pakko jakaa tää onnellisuus myös teille :D


Loreal False Lash Architect -ripsiväri, mulla löytyy toi oikein, oikein mustana. Yhtä hyvä kuin saman sarjan Telescopic.
We Care Icon Matt Wear Long-lasting makeup -meikkivoide. WCI on yksi mun ehdoton lempparimerkki, ja tää meikkivoide tekee kaiken mitä pitääkin. Levittyy, kestää ja peittää hyvin. Vihdoin oon löytäny sen mitä oon vuosikausia etsiny ja kuinka monta euroa oon tukenu joihinki ihan huonoihin meikkivoiteisiin, mutta ne ajat on ohi.
WCI Perfect Cover -valokynä. Tää on mun ensimmäinen valokynäni koskaan, käyttö vaatii ehkä vielä pientä perehtymistä mutta ajaa asiansa loistavasti!
Rimmel Match Perfection -poskipuna. Tätä saa kahdessa sävyssä, ja koska en oo ikinä ennen omistanu poskipunaa(kaan), niin päätin alottaa neutraalista 1 sävystä. Mun silmään tästä ei mitenkään huomattavasti tule punaa, mutta silleen sopivasti. Arkikäytössä on ja pysyy!


Kesällä päätin törsätä ja ostin Lumenen, suht hintavat silmänympärystuotteet. Sarja on Vitamin C+, toinen on heleyttävä voide ja toinen, pienempi puteli on turvotusta vastaan taisteleva seerumi. Täytyy myöntää etten oo huomannu mitään suurehkoa muutosta mun kolmen kilon vakio-silmäpusseissa ja tummissa silmänalusissa. Plussaa on se, että kyllä tuo voide kuitenki heleyttää.
WCI Face Night Cream, Perfect Moisture tuoksuu ihanalta, imeytyy kivasti, kosteuttaa todella ja vielä rauhottaa mun ihoa pitkän päivän jälkeen.
Aco Fresh -deodorantti...kaikki mitä nainen haluaa: Tuoksuu hyvältä, pitää kainalot kuivina ja hajuttomina ja imeytyy hetkessä.
Nivea Mattifying Day Care -voide rasvoittuvalle ja sekaiholle. Tuoksu raikas, pitää kiiltoa kurissa ja imeytyy nopeasti.

Nää kaikki rakkaudet helpottavat mun arkea joka ikinen päivä!

perjantai 25. tammikuuta 2013

Clothes and cosmetics

Moiii!

Kävin tänään piikillä, eli ottamassa jäykkäkouristuksen tehosterokotteen. Hyvät muistot tulvivat mieleen, vuonna 2002 mut piti kirjaimellisesti kantaa rokotukseen (siis vihdoin ja viimein ku terkkari ja opettaja sai mut kiinni tunnin hippaleikin jälkeen..). Mut onneks se ei ollukkaa enää niin kamalaa mitä muistin :D Tällä viikolla käytiin luokan voimin Tahkolla tutustumassa pariin yritykseen ja plaaplaa. Päivä oli ihan jees, mutta pitkä. Ja siellä oli kylmä! Samana iltana käytiin J:n kanssa Dna-kaupassa, ja...meillä...on...nyt...laajakaista!!!! Mokkulalla vois heittää vaikka vesilintua, kukakohan "insinööri" on sellasenki keksiny..

Nyt tuleeki muutama kuva tän viikon vaatevalinnoista. Pahoittelen jo etukäteen huonoja kuvia, mutta ootte varmaan tottunu näitä jo kattelemaan. Hovikuvaaja ois kyllä ihan kiva :D

Jotain mukavaa päällä, toi Mangon uus paita on i-h-a-n-a-! Tää oli muuten se päivä kun Nrj:n Dosse kerto mun kirjottaman tarinan suorassa lähetyksessä. En vaan voinut vastustaa kiusausta...


Melkein-anopilta saatu kaulakoru :)

Krista haastoi lukijansa jakamaan lempparikosmetiikkansa muillekkin, ja minäpä tartuin tilaisuuteen! Toistan itteäni aika paljon, koska ootte jo useita kertoja päässy (joutunu?) lukemaan hehkutuksia joistakin tuotteista. Mutta kertaus on opintojen äiti...?


Oon käyttäny tätä useamman vuoden, eikä mielessä oo kertaakaan ollu vaihtaa tätä mihinkään muuhun. Meikkivoiteen levitys helpottuu ja ihon pienen pienet virheet tasaantuvat.


Clarins'in Beauty Flash Balm'ia käytän lähinnä valovoiteen tapaan esim. kulmaluulla ja poskipäillä tuomaan ihanaa hehkua. Garnierin BB-voide, ostin tän aikoja sitten ja käytän tätä ainakin kerran viikossa. Peittää just sopivasti, kosteuttaa ja heleyttää!


Lumenen väritön irtopuuteri, tämäkin yksi monen vuoden aikaisista luottotuotteista, pitää kiillon hyvin kurissa ja uskomattoman riittoisaa, varsinkin kun en käytä tätä muutakun kerran päivässä nenänpieliin!


We Care Icon'in nestemäinen eyeliner, hoitaa asiansa hyvin! Max Factorin meikkivoiteen arvostelinkin jo edellisessä kirjoituksessa (eli todella hyvin peittävä ja kestävä, ei jätä "naamiomaista" tunnetta kasvoille mutta miinusta tulee ihon kuivattamisesta). Lorealin False Lash Telescopic -ripsariakin oon aikaisemmin täällä kehunut. Ihan loistava ripsiväri!

Löytyykö teidän suosikkeja? 

Huh huh, kamalasti ois taas hommia hoidettavana..tänään aattelin kyllä hyvällä omallatunnolla keskittyä vain lonkeron juontiin ja J:n kainalossa makoiluun. Sunnuntaina (koska opiskelijoilla ei varmastikaan parempaa tekemistä olis) on enkun näyttö Pakkaspäivien Puistojuhlassa. Kyllä, SUNNUNTAINA NÄYTTÖ. Toivottavasti en mokaa sitä, ja toivottavasti ei olis mitään 20 astetta pakkasta, kolmen tunnin seisominen ei kuulosta silloin kovin kivalta...Joten nyt vaan turbokarpaloa kitusiin, kivaa viikonloppua! :)

maanantai 21. tammikuuta 2013

hungry hearts

Ciao!

Lupasin tällöin, että kerron oman mielipiteeni tosta Max Factorin Xperience -meikkivoiteesta, jahka oon kokeillu sitä tarpeeksi.


Mulla on siis toi Raw Silk (45) sävy. Alkuun pelkäsin sen olevan liian vaaleaa, mutta oonki loppujen lopuks tyytyväinen sävyyn. Mulla on näin talvella pintakuivaan taipuva iho, joten tää on siitä aika huono. Jotenki tuntuu, että toi kuivattaa ihoa ja siks käytänkin tätä vain muutamana päivänä viikossa. Mutta...mikä peittävyys! En oo ennen tätä löytänyt mitään paremmin peittävää meikkivoidetta. Ja vielä kun siihen lisätään se, että naamaan ei muodostu mitään "pakkelikerrosta" vaikka jonkin verran joutuu tiettyihin kohtiin laittamaan. Joten vaikka kuivattaakin jonkin verran, nää edellä mainitut ominaisuudet peittoaa ton yhen huonon ainaki 6-0!

Mulla oli tänään päällä uusi Mangon toppi, joka vilahtikin täällä pari kirjoitusta sitten. Ihana väriläiskä mun muuten tylsän harmaaseen pukeutumiseen :D


Nyt äkkiä suihkuun ja sohvalle Yes man -elokuvan pariin, Jim Carrey on ihan huippu!
Kivaa viikon alkua pupuset!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Tuliaisia Japanista ja meikkimietteitä

Moii!

Sain nyt vihdoin ladattua kuvia koneelle, ja ajattelinki heti aluksi esitellä J:n vanhempien tuomia tuliaisia Japanista. Hulluja ne japskit...:D


Sukat on kyllä aika söpöjä. Tosta puuttuu söpöt pääkallokuvioiset, eli ne toiset joita ihan oikeasti ajattelin joskus käyttää :D En ymmärrä varvassukkia tai noita vaalenpunasia prinsessasukkia, ihan oikeesti...? 


Pähkinälajitelma, kastanjoita ja manteleita. Kastanjat lilluu jossain ihme ruskeassa möhnässä, en oo vieläkään uskaltanu maistaa... 


Mantelipähkinäjutut löyty tommosesta kääreestä, ympärillä jotain ihme riisikakkutaikinaa. Voitte varmaan kuvitella miltä näytin tota syödessäni...:D


Sitten kaikkea muuta. Noi nukkejutut vasemmalla on myös jotain pähkinää, ylhäällä mansikan- ja omananmakuista jäähilejuomajauhetta, valkosessa pussukassa kuorrutettuja manteleita ja lopuksi vielä vihreää teetä. Jouko on ainakin tosi innostunut näistä, ite en vain oo oikein tällasten juttujen ystävä.

Oon koko viikonlopun ajan lukenut meikkiblogeja ja miettinyt tulevia meikkihankintoja. Mun punaisuuteen ja epätasaiseen sävyyn pyrkivä ihoni kaipaa ainakin punaisuuden neutralisoijaa ja ehkä uuden meikkivoiteen, joka todella kestää ja peittää.
Kohta mutanaamio kasvoille, suihkuun ja jännittämään BB-finaalia!

maanantai 5. marraskuuta 2012

tuhlaajatyttö

Heijsan!

Tänään pistin taas rahaa palamaan, mutta onni = materialismi. Ainakin kohtuuden rajoissa.


Dove Summer Glow, Nivean käsirasva, Lorealin False Lash Telescopic -ripsiväri ja Beyonce Heat -tuoksu. Mietin vielä muutaman päivän sitä, jos sittenki palautan sen...tulipa taas pitkästä aikaa tehtyä jotain harkitsematonta.

asua, rento ja yks mun suosikkipaidoista!


Oon tosi happyhappyjoyjoy tosta Summer Glow'sta, oon kyllästy olemaan vaalea ku lakana ympäri vuoden...ehkäpä tähän tulee kohta muutos! :)
Huomenna lähtö Muuruveden kodalle eräruokajormailemaan, lunta on luvattu, matkaa on paljon ja ollaan siellä melkein koko päivä, sounds like...fun! Seuraavaks etinki ne mun toppahousut tuolta kaapin kätköistä.
Hyvää yötä!

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

in cosmetics we trust

Moikka!

Mulla alkaa olla kohta kiirus bussiin, mutta tulinpa nyt esittelemään uusia luottotuotteitani.

Clarins Beauty Flash Balm, Garnier Bodysummer, Rimmel Stay Matte ja Aco Invisible deodorant Clear&Fresh. Päivieni iloja nää kaikki!

Nyt harakiri bussipysäkkiä kohti,
kivaa päivää kaikille!


torstai 7. kesäkuuta 2012

these days

Heippa hei ja anteeksi hiljaiselo!

Tällä viikolla on ollut (olevinaan) niin paljon tekemistä etten oo ehtiny tänne kirjottamaan. Eilen alotin työt ja mun eka päivä olikin kevyt 11,5 tuntinen pläjäys. Tänään olikin sitten vain 2,5 tuntia :D Pääsen onneksi aikasin nukkumaan :)

Maanantaina kävin Iitun kanssa mummilla ja papalla, ja mummi antoi lainaan niiden aarteen, Fiat 600:sen eli melkein 40 vuotta vanhan pikkuhirmun. Tänään luovuin siitä ja annoin sen Mikon käyttöön, nostatti välillä niin pahasti verenpainetta se kottero että päätin antaa sen hieman hellempiin käsiin :D Bussit kulkee (onneksi!).

Tietysti oon myös kahvitellut ihanien ystävien kanssa, taiteillut Marin kanssa ja shoppaillut pieniä juttuja (eheh). Siispä kuvia!

 Meitä vähän lapsetti



 Viksu kainalossa kohti mummilaa!

Benkku pääs ajamaan punaista paholaista (huom! Polvet melkein suussa :D)

 En muistanu ottaa ite siitä autosta kuvaa, mutta tällanen

 Töissä




 Maailman paras Jenna <3 :DDD

Muutamia ostoksia:




Tämmösiä päiviä, nyt koirien kanssa lenkille!