torstai 14. huhtikuuta 2016

Lentopelko

Sydän hakkaa tuhatta ja sataa, mahassa möyrii ja tuntuu että oksennus lentää minä hetkenä hyvänsä, kädet hikoavat, ahdistus kasvaa ja ajatukset harhailevat...Nää on mun tuntemuksia vasta matkalla lentokentälle.

Kärsin lentopelosta. Olen lentänyt melko paljon, neljästi Espanjaan, kerran Turkkiin, kerran Puolaan ja kerran Japaniin. Reissut on tehty tasaisin väliajoin, olin 7-vuotias kun ekan kerran lennettiin Espanjaan ja viimeinen reissu oli Japaniin vuosi sitten. Muistan ekalta lennolta vain sen, että jännitin kovasti. Oksensin ja hihkuin riemusta samaan aikaan kun kone nousi yläilmoihin. Lentopelko nosti päätään kunnolla vasta kun olin 19-vuotias. Siitä asti lentäminen on ollut suoraan sanottuna kamalaa.

Pelon taustalla on muutamia ikäviä muistoja. Muistaako kukaan Malagan linja-autoturmaa vuodelta 2008? Meidän perhe olisi joutunut turmaan, mikäli äiti olisi varannut matkan Aurinkomatkoilta. Meidän matka oli Finnmatkojen kautta ja olimme siis samaan aikaan Malagassa kuin turmaan joutuneet. Ihmettelimme paluupäivänä kentällä olevaa hälinää ja lähtöaikaa siirrettiin uudelleen ja uudelleen. Odotimme siis kyseisiä Aurinkomatkojen matkustajia samaan koneeseen. Tunnelma oli jäätävä. Uutinen turmasta oli tavoittanut myös kotopuolen ja tekstareita alkoi tulvia puhelimeen, olemmeko kunnossa? Lento viivästyi kun odotimme turmasta selvinneitä koneeseen, joita sitten lennolle myös saapui. Matka kotiin oli hiljainen ja lento jouduttiin ohjaamaan Helsinki-Vantaalla johonkin syrjäisempään terminaaliin, jotta välttyisimme mm. median hyökkäämiseltä kimppuumme.

Toinen ikävä muisto on Eyjafjallajökull -tulivuoren purkautuminen keväällä 2010. Olimme äidin ja isän kanssa Espanjassa tuolloin ja matkamme venyi viisi päivää yli suunnitellun. Moni varmaan olisi tavallaan tyytyväinen viidestä ylimääräisestä ja maksuttomasta lomapäivästä Espanjan auringon alla, me emme olleet. Reissussa on mukavaa mutta kotiinkin on mukava palata, silloin emme tienneet milloin palaisimme. Uhkailtiin viikoilla ja jopa kuukausilla. Viidentenä extrapäivänä heräsimme matkanjärjestäjän soittoon, meillä olisi tasan tunti aikaa pakata ja olla lähtövalmiina kentälle. Voi sitä riemua, pääsemme kotiin! Hymy hyytyi koneessa, meidän jälkeinen kone Suomeen oli pitänyt käännyttää takaisin tuhkapilven vuoksi. Lento meni peläten, kuuntelin koko viiden tunnin ajan koneen ääniä ja reagoin välittömästi pieneenkin muutokseen. Koneemme ei saanut lupaa laskeutua Helsinki-Vantaalle, laskeuduimme sitten muistaakseni Tampereen kentälle, josta bussilla Helsinki-Vantaalle ja omalla autolla kotiin. Reissu jätti jälleen pahan mielen.

Kolmas muisto on laskeutuminen Helsinki-Vantaalle palatessamme Puolasta. Laskeutuminen tapahtui jyrkässä kulmassa ja korviin koski niin maan helvetisti. Itkin koko laskeutumisen ajan kuin pieni lapsi. Se oli ensimmäinen kerta kun pillitin koneessa, muttei jäänyt viimeiseksi....Vuosi sitten tehty Japanin reissu oli naula arkkuun. Jännitin lentoa monta viikkoa. Pelkään lentämisessä sitä, että kone putoaa, etten voi tehdä mitään ja olemme korkealla (pelkään siis myös korkeita paikkoja). Lentoaika ahdisti, Japaniin lennettiin reilu 9 tuntia. Se on pitkä aika pelätä. Menomatkalla heräsin koiranunestani Ural-vuoriston kohdilla, kone keikkui ja vaappui edestakaisin ja olin varma että nyt tulee lähtö. Herätin vieressä tuhisevan sulhoni painamalla kynteni niin syvälle hänen ihoonsa kuin vain kykenin. Oli kamalaa kun ei voinut tehdä muuta. Jokainen keikaus herätti mut salamannopeasti miettimään kaikkea hullua. Lopulta alkoi laskeutuminen ja samalla aukesivat hanat. Nyyhkytin koko laskeutumisen ajan ja itkun onnistuin lopettamaan vasta kun olimme hakemassa laukkujamme terminaalista. Seuraava ajatus oli että pitäähän täältä lentää vielä poiskin. Onneksi kaksi viikkoa reissussa meni hyvin enkä suonut ajatustakaan takaisinpaluulle. En muista paluulennosta mitään muuta kuin päivällisen, lentoemäntä kysyi haluanko perunaa vai riisiä ja melkein kiljuin riemusta saadessani perunaa, vaikken sitä normaalisti juuri syö :-DD En siis muista kunnolla tulleeni Japanista edes pois. Itkin tietysti taas laskeutumisen ajan, sen kyllä muistan.

Panikoin luonnollisesti jo häämatkaa, hulluko olin että suostuin sinne asti lähtemään?!? Tiedän lentämisen olevan turvallista ja on todennäköisempää jäädä bussin alle kuin olla putoavassa lentokoneessa, läpätiläpätilää ja jaadijaadijaa, nämä jutut eivät auta. Idioottina ruokin pelkoani katsomalla mm. Lentoturmatutkintaa ja mietin että kaikki voi olla yhdestä ruuvista tai pultista kiinni.

Muita lentopelkoisia?

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Yksityiskohtia ja hääauto!

Kotiutin tänään Hannie -nimisen verkkokaupan tilaukseni, yllättäen juttuja häihin. Siellä on kyllä kaikkea ihanaa mun makuun!


Tilasin siis hanaviinitelineet, pyykkipoikia, kippoja herkkubuffettiin sekä koreja. Pyykkipoikien avulla ripustamme yhteiskuviamme vuosien varrelta juhlapaikalle, todennäköisesti "lahja"pöydän läheisyyteen. Isompi noista koreista toimii terveiset hääparille -korina, varmasti myös pienempi löytää käyttötarkoituksen jossakin muodossa.
Kipot olivat niin edullisia etten voinut vastustaa kiusausta. 50kpl 3€:lla! Eivät tietysti ole niin jykeviä kuin Juhlacenteristä tilaamani mutta varmasti ajavat asiansa yhtä lailla. Hieman harmitti kun löysin nämä jo tilattuani Juhlacenteristä kippoja, joiden hinta oli 8kpl 3,90€...Luotan kuitenkin siihen, että suurinosa ylijäämätavarasta saadaan myytyä häiden jälkeen.

Helppo varmaan päätellä, että meille tulee hanaviinit juhliin. Vesikannut tulevat tietysti pöytiin mutta muut juomat kootaan juomapöydälle. Ei varmasti käytännöllisin tai vieraiden kannalta mukavin tapa joutua hakemaan viiniä (ja muita juomia) kauempaa, mutta jos viinit olisi laitettu pöytiin niin tasa-arvon vuoksi näkisin, että myös kaikki muut juomavaihtoehdot tulisi olla pöydissä. Ja siitähän syntyisi soppa...Telineet löysin todella huokeaan hintaan ja ne miellyttävät myös omaa silmää. Nää on tällaisia pikkujuttuja monen mielestä mutta kerrankos nyt sitä...Hyvä juttu on myös se, että telineet pääsevät palvelemaan tuttujen häissä kuukausi meidän häiden jälkeen :-)

Hääautokin saatiin päätettyä, "meidän" Nissan Primera saa hoitaa kunniatehtävää :D Miksi tehdä asiat vaikeaksi ja yrittää metsästää "sopivaa" hääautoa, kun oma kottero on täysin vapaana? Parempi puolisko lopulta taipui ja suostui autoon, minulle auton ulkonäöllä ym. ominaisuuksilla ei ole oikeastaan mitään virkaa. Sillä ajetaan kirkolta juhlapaikalle noin 15 minuutissa, ja siinä se! Vielä pitäisi kuski keksiä jostain, tai oikeastaan kysyä suostuuko veljeni :-D Takalasiin ajattelin tekstiä "VIHDOIN!"

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Terveiset hääparille ja vieraskirja


Taiteilin wordin avulla meille tällaiset tervehdyslaput, nämä laitetaan esille vierakirjapöytään ja jokainen saa halutessaan täyttää ja mielellään tietysti palauttaa laatikkoon, jonka ostin.

Perinteinen vieraskirja ei ole meitä varten, joten tilasin Juhlacenteristä sormenjälkipuun, joka kehystetään sitten juhlien jälkeen. Kaasot tekevät omat sormenjälkensä puuhun esimerkiksi muille, koska oon tosi (liian) tarkka siitä, että jäljet päätyvät nimenomaan oksille. Riskillä eletään...:-D Ohjelapun laitamme tietysti esille ja kosteuspyyhkeitä myöskin.



Nää kummit lähtevät nunnuttamaan kummipoikaa Kouvolaan, hyvää viikonloppua kaikki ihanat!

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Elämää "tahdon" jälkeen

Kysyin hetki sitten itseltäni (suihkussa, siellä ne parhaat ideat ja ajatukset pulpahtavat mieleen) mikä muuttuu kun mennään naimisiin ja meistä tulee aviopari? Ensimmäinen ajatus oli ettei mikään! Noh okei, mun sukunimi! Mutta, hetken asiaa maisteltuani, löysin kuin löysinkin pari muuttujaa. Syvällisemmin ja vähemmän syvällisemmin ajateltuna!


Sukunimeni muuttuminen on tietysti jollain tavalla haikeaa. En kuitenkaan ylitse kaiken omastani pidä mutta onhan se tottakai iso muutos. Kuinka ihmeessä opin esittelemään itseni rouva K:na? Kun olen yli 25 vuotta ollut neiti P. Ei sillä että esittelisin itseni neitinä yleensäkään (:-DD). Hassua olla rouva! Musta tulee rouva, oh god..


Tiedän että häiden jälkeen olohuoneessa tapahtuu muutos, nimittäin ostamme uuden sohvan! Ahh, rouva saa divaaninsa! :-D Ottaisin sen divaanin vaikka tältä istumalta, mutta sovittiin että vasta häiden jälkeen. Kun ei enää tarvitse hääkassaa kerryttää.
Häiden jälkeen alan maksamaan opintolainaani pois ja alamme säästämään omaan asuntoon. Jälkikasvusta emme haaveile mutta omasta pienestä kodista kyllä!
Arki ei tule juurikaan muuttumaan, J käy normaaliin tapaan töissä ja toivottavasti minäkin. Samoilla jutuilla jatketaan, paitsi että pyysin J:tä vaimottelemaan mua usein, hihihi!

Onko muilla muuttujia?

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Meil on hääyöpaikka!

Majoitumme hääyöksi Sokos hotel Seurahuoneelle, superior queen -huoneeseen. Kotkan hotellitarjonta on _todella_ suppea, Seurahuone oli ainut varteenotettava vaihtoehto näillä main. Mutta todellakin kelpaa meille, saimme sovittua myöhäisemmän check-outin sunnuntaiksi ja pienenä luksuksena otimme myös aamiaisen huoneeseen tarjoiltuna.

Sulho puhui useita kuukausia sitten tyyliin näin, "että kun lähdemme juhlista hääyön viettoon viimeistään puolilta öin.." ja meinasin pyörtyä :-D Kiekaisin etten todellakaan ole lähdössä juhlista tuohon aikaan vielä yhtään mihinkään! Hullu mies! Silloinhan bileet on parhaimmillaan (toivoakseni) ja ilo ylimmillään, tuohon aikaan mitään hääyötä lähtä "viettämään"...Siinä varmaan mitään viettämistä edes ole, uni tulee luullakseni nopeammin kuin ehtii kissaa sanoa, omalta kohdaltani voin melkein vannoa näin käyvän :-D Päivä tulee olemaan pitkä mutta ikimuistoinen <3