Tiddii, Meripäivät on juhlittu ja Kotkasta on palattu Kuopioon yhtenä kappaleena! Voisin vähä kertoa reissusta, sen verran mitä muistan :DD
Elikkäs torstaina Mari tuli hakemaan mua Kouvolan juna-asemalta, Kotkassa oltiin kolmen maissa. Sovittiin että haetaan Jenni ja käydään kaupoissa, Anttilasta ostettiin hiusvärit sun muuta kivaa, sieltä mentiin sitten Alkoon. Mari heitti minut kotiin ja sovittiin että ne tulee hakemaan mua Jennin kanssa parin tunnin päästä ja ajetaan kaupunkiin kattomaan Meripäiväparaatia. Tällasella outfitillä lähdin kaupunkiin:
Noh, lähdettiin vähä ennen kuutta ajamaan kaupunkiin, ja koska oltiin jätetty lähtö noin myöhään ja oli ihan kauhee ruuhka, paraati jäi suurimmaksi osaksi näkemättä (auto piti jättää Kuusisen parkkikselle, muualla oli niin täyttä). Sitten vähän ajan päästä treffasin Benkun ja päätettiin lähteä Jennaa moikkaamaan Karkkariin. Sitten räjähti taivas, vettä tuli ku Esterin perseestä, ja mun valkonen toppi ei ollu kauaa kovin valkonen vaan läpinäkyvä :) Juostiin Benkulle kuivattelemaan ja sain kuivat vaatteet lainaksi Benkun siskolta. Ooteltiin siinä hetki että sade lakkaa ja hypättiin viimein autoon. Ajoin Popikan kautta, koska ukkosti ja olin unohtanu kaikki tietokoneen ja telkkarin johdot seinään. Samalla sain vaihettua omat vaatteet päälle ja jatkettiin Karhulan S-markettiin, josta Benkku osti Jennalle sipsejä ja omppoporetta :D Hengailtiin loppuilta Jennalla, ja paljon myöhemmin ajoin Benkun äitin auton takas kaupunkiin ja Mikko ja Ville tuli hakemaan mua ja kyyditsi mut ystävällisesti Popikkaan.
Perjantaina sitten värjäilin tukkaa ja valmistauduin iltaan:
Meidän juhlaporukka koostu Marista, Jennistä, Mikosta ja Villestä. Oltiin alkuillasta Mikolla, Zippo-koira oli myös siellä (Zippo on siis Mikon eksän siskon Anetten koira, joka on hoidossa Mikolla koska Anette ja sen mies on häämatkalla).
Mikolta jatkettiin Isoon puistoon, istuskeltiin siellä pari tuntia ja juotiin. Sitten lähdettiin käymään satamassa eli toisin sanoen Meripäiväalueella, jossa on kaikenlaisia kojuja, kaljatelttoja ja tivoli! Sännättiin oikopäätä siihen yhteen kivaan tivolilaitteeseen, missä on ne pyöreät vaunut ja tyypit pyörittää niitä :DD oivoi, ahtauduttiin siis kaikki viisi siihen samaan vaunuun, voi luoja miten naurettiin :DD
Siinä siis Jenni, miä ja Mari hetki ennen laitteen käynnistystä :DD
Satamasta palattiin takasin puistoon istumaan ja juomaan vähän lisää :D Päätettiin lähteä sitten Huoneelle, kaikki tietysti kovassa kännissä. Huoneella oli tietenkin ihan täyttä, sain jonkun urpon juomat päälleni ja lasinsirusta haavan mutta kivaa oli silti! Jossain vaiheessa Mari ja Jenni päättivät sitten, että haluavat nukkumaan omiin sänkyihin (alunperin oli ajatuksena, että nukutaan kaikki Mikolla), Jenni ja Mari sai kyydin pois kaupungista ja Jennin auto jäi luonnollisesti sitten kaupunkiin (jonka ajoin seuraavana aamuna takas Popikkaan). Miä, Mikko ja Ville mentiin Hesen kautta Mikolle, Mikko sammahti saman tien aterian syönnin jälkeen, mut miä ja Ville käytiin Zipon kanssa vielä lenkillä. Huh huh.
Lauantaina heräsin ILMAN krapulaa, wuhuu! Ajoin sen Jennin auton Jennille ja menin kotiin suihkuun, syömään ja valmistautumaan. Harmi että mulla ei oo yhtään kuvaa lauantaista, olin siis alkuillasta Kristalla Karhulassa, siitä jatkettiin taksilla Sibeliuspuistoon kaupunkiin ja nähtiin Janni ja sen kaverit, joiden kanssa mentiin sitten käymään Isossa. Oltiin siellä hetki ja mentiin Jannin ja Kristan kanssa Mikolle (hähäh, mulla oli sen kämpän avain, onneksi!). Istuttiin siellä sitten jonkun aikaa ja taas jatkettiin matkaa Isoon :D. Kauheeta ravaamista noi Meripäivät, totta vie! Sitten alkoikin yllätys yllätys satamaan, joten Mikon kaverit plus minä, Krista ja Janni mentiin Mikolle istumaan. Siellä taas juotiin kunnolla ja päätettiin tyttöjen kanssa lähteä Huoneelle. Matka sinne oli tuskanen, koska satoi ja meitä oli kolme ihmistä ja vain yksi sateenvarjo :D Eikä ees päästy Huoneelle, koska sinne oli miljoonan metrin jonot. Noh, Hesen kautta bussilla Karhulaan ja nukkumaan. Kivaa oli!
Sunnuntaina lähdettiin Aleksin autolla kaupunkiin Kristan sukulaisia moikkaamaan ja sieltä sitten ajettiin Kristan kanssa Cittariin, käytiin kaupassa ja osteltiin kaikkea kivaa (esim. sipsejä ja kolmea eri dippiä :DD). Päästiin takas Kristalle ja Aleksille, tehtiin ruokaa ja katsottiin elokuva Ystävänpäivä, mikä oli kyl aika sekava mut silti ihan ok. Mari tuli hakemaan mua elokuvan jälkeen ja vei mut Popikkaan.
Maanantaina menin kahdeksi Pasaatin Hairlekiinille, koska Kristalla oli siellä kampaaja. Neljä tuntia kesti, huh huh mut tukasta tuli hieno! :) Krista sitten ystävällisesti tarjos mulle Raxin buffetaterian, koska maltoin odottaa niin kiltisti :D. Nam nam, jälkkäri sitten Arnoldsilta. Käytiin Mikolla ja Mikko ja sen kaverit heitti Kristan kotiin. Olin sopinu Iitun kanssa aamulla, että tuun sen luokse yöksi. Aattelin mielessäni että vietetään rauhallinen koti-ilta mutta..päädyttiin sitten Mikon ja Iitun kanssa Huoneelle...:DD Kivaa oli koko rahan edestä ;)
Tiistaina heräsin jälleen ilman krapulaa, toisin ku Iitu :DD. Kävin Mikon kanssa Anttilassa, tässä vähän ostoksia:
Tossa alemassa kuvassa on ostoksia toisilta päiviltä, Syväpuhdistava shampoo (1€) ja luomiväripaletti (n. 3€). Ylemmässä kuvassa lisää Simpsoneita, samassa paketissa elokuvat Horton ja Ice Age 2 ja 24:sen neljäs kausi <3 !! Aah, viimein ostin sen, katoin sitä viime yönä vissiin kuus jaksoa :DD.
Tiistai-ilta vierähti Benkun kanssa ajellen, ajoin Anjalan Nesteelle tankkaamaan ja sieltä takas Kotkaan :D Käytiin Jennalla, katsottiin muutamat jaksot Simpsoneita, vein Benkun takas kaupunkiin ja ajoin Rauhalaan. Mari vei kaverinsa takasin kotiin kaupunkiin ja vei mut sitten kotiin nukkumaan, huh huh mitä ravaamista. Olin ikionnellinen ku pääsin viiimein nukkumaan :)
Keskiviikkona lähdin siis takasin Kuopioon, äiti vei minut Kymin asemalle ja viimein, monen monen tunnin päästä pääsin pötköttämään sohvalle, katsoin Frendit, Simpsonit ja alotin kattomaan sitä 24:sta. Nukkumaan kahen maissa...
HUH HUH mikä tarina..mutta sellanen reissu, tykkäsin!
Bye byeee!
torstai 4. elokuuta 2011
tiistai 26. heinäkuuta 2011
kirppislöytöjä
Hellou! Joo siis kävin taas tänään tossa meidän lähikirppiksellä, ja kaikennäköstä tarttu mukaan. Ostokset yhteensä 12,50€!
Kaks elokuvaa, vasemmanpuoleinen on Espoon viimeinen neitsyt ja toinen sitten 40v. ja neitsyt! Jotenki aika neitsytpainotteisia elokuvia, tajusin just :DD
Sitten oli pakko ostaa v. 2008 Cosmoja <3
Mietin matkalla kotiin, että mitä ihmettä mun päässä oikee liikku ku ostin ton farkkutopin?! Mut jotenki kiinnyin siihen, eikä ollu ees pahan hintanen. Yritän nyt keksiä miten toi näyttäis järkevältä mun päällä, katsellaan..
Sitten mintunvihreä tunika, jossa rypytykset ja nauhat tuolla helmassa, tykkään!
Tää paita on oikeesti tummansininen, mutta näyttää mustalta kuvassa (paska kameraaaa). Tässäkin tollaset kivat rypytykset sivuilla, ja tarpeeksi pitkä tunikaksi!
Sellaset ostokset, oon taas ihan taivaassa :).
Torstaina lähden Kotkaan, koska alkaa Meripäivät! Eihän niitä voi jättää väliin, vaikka jouduinki vähä lainaamaan matkarahaa...innolla oottelen! Huomenna sitten siivoan ja pakkailen, vois lähteä torstaina suht aikasella junalla..pitää tänää viel soitella kavereille ja kysyä mahtuisko tällanen savvoolaenen partyporukkaan, vai juonko yksin Isossapuistossa kallionkolossa :D
Kivaa iltaa!

maanantai 25. heinäkuuta 2011
sweet weekend!
Nonniin, nyt on J:n eka pidennetty viikonloppu vietetty, joskin kaikkihan ei tietenkään mennyt ihan suunnitelmien mukaan..
Perjantaina siis kokkailin hiki kokinhatussa. Tein sitä pasta carbonaraa, se oli ihan ok vaikka vähän mautonta :D Jälkkäri (valkosuklaa-ananasrahka) onnistu paremmin, eli hyvää oli! Ruuan jälkeen käytiin kaupassa ostamassa ruokaa ja vähän virvokkeita ;) Istuttiin monta tuntia partsilla juoden lonkeroa ja juteltiin. J tietenkin jauhoi sydämensä kyllyydestä inttijuttuja :''D Jaksoin kiltisti kuunnella ekan illan, mut lauantaina mun oli pakko käskeä lopettamaan inttijuttujen kertomisen, hahah :D
Lauantaina hengailtiin vain kotona, ja käytiin illalla vuokraamassa Makuunista elokuva Paksuna, olihan se ihan jees mut ei kuitenkaan mikään todella hyvä, jonka kattoisin uudestaan. Illalla J mittasi kuumeen, ja sillä oli yli 37 astetta kuumetta, hurraa.
Yö oli tuskanen, oli kuuma ja neljän aikaan J sitten päätti ruveta oksentamaan..kiva herätä siihen että toinen oksentaa vieressä ämpäriin :D Viideltä sama juttu. Ugh.
Sunnuntaina tein potilaalle aamiaista ja löhöiltiin melkein koko päivä, illalla katsottiin sitten Weebl's Stuffin Toonseja, BABY BABOON IT'S A BABY BABOON! Yheksältä sitten tehtiin iso kulhollinen poppareita ja linnottauduttiin sohvalle katselemaan Subin leffaa Kuumat Kiltzit, ja se oli aika hyvä!
Tänään sitten käytiin kirjastossa, lainasin muutaman Viivi & Wagner -albumin ja Houkutuksen, jota alotan lukemaan Sinkkuelämää -jaksojen jälkeen.
Siivosin keittiön 16 and pregnantin ja Teen Mom 2:sen jälkeen, oli aikamoinen homma, koska tiskipöydälle oli kertyny koko viikonlopun tiskit (onneksi meillä on se tiskikone..). Yksin ollessani en jätä ikinä mitään lautasia tai kattiloita lojumaan tiskipöydälle, miksköhän jätän silloin ku en oo yksin, kertokaapa se!?
Kuvaton kertomus, mutta olkoot. Kohta siis tosissaan tuijottelemaan Sinkkuelämää -jaksoja (ahh, viikon kohokohta!) ja sitten lukemaan sitä Houkutusta, tosin oon lukenu sen joskus, mutta aina voi lukea hyvän kirjan uudelleen!
Hyvää yötä! (:

torstai 21. heinäkuuta 2011
menu
Tosiaan, keksi vihdoin ja viimein huomisen illan ruokamenun, nam! Toivottavasti onnistuu.
Eli pääruoaksi Pasta Carbonara ja jälkkäriksi Ananas-valkosuklaarahka :P
Ohje pastaan: http://www.valio.fi/reseptit/pasta-carbonara/
Ja sitten valmiista ohjeesta vähän omassa päässä muunneltu rahkaohje:
Tosta valkosuklaan sulattamisesta tuli mieleen, että se kannattaa sulattaa mikrossa pienellä teholla.
Oon ihan vesi kielellä, mut en kyl oota iteltäni liikoja, en oo mikää ihan huippukokki :D Kerron sitten, että miten onnistuin :P
Taian kohta siirtyä sänkyyn lukemaan Paahdetta, ja oottelemaan nukkumatin saapumista, hyvää yötä!

- 1 prk Valio valkosuklaa-limerahkaa
- 1 prk Flora Vispiä
- 2 riviä valkosuklaata
- 2 riviä minttukrokanttisuklaata
- 1 prk ananaspaloja
Tosta valkosuklaan sulattamisesta tuli mieleen, että se kannattaa sulattaa mikrossa pienellä teholla.
Oon ihan vesi kielellä, mut en kyl oota iteltäni liikoja, en oo mikää ihan huippukokki :D Kerron sitten, että miten onnistuin :P
Taian kohta siirtyä sänkyyn lukemaan Paahdetta, ja oottelemaan nukkumatin saapumista, hyvää yötä!
what the fuck??
Sataa? Ukkostaa? Kyllä vain, onneksi kerkesin tuoda matot takasin sisälle.......
uuu huomenna huomenna voin käpertyä miekkoseni kainaloon, namskis <3
Päiväni pelastajat:
Nautiskelin lehdestä pitkään ja hartaasti Bonaquan ja sipsien kera...<3
Kohta alkaa Salkkaritkin, ja sitä ennen voisin syödä :P Laitoin pyykit rullaamaan koneesee, että voin joku päivä laittaa jommankumman niistä mun uusista kirpparimuruista päälle.
Tosiaan, mun pitäis keksiä jotain ruokamenua huomiselle, kääk. Ja uhkasin leipoa, mutta mitä?
Ulkona sataa, ukkostaa ja paistaa aurinko..?

jaahas!
Taitaa sittenki olla tänään siivouspäivä, eilen ku katoin säätietoja näytti että tänään satais MUTTA äsken ku katoin uudestaan niin tänään ei pitäis sataa vaan huomenna..koitakkaa nyt päättää :D Eihän se sade siivousta haittaa, mut ikävä tuulettaa mattoja sateessa. Pakko valittaa vähän lisää, meiän parvekkeelle on pesiytyny kolme sellasta ällöttävää ötökkää, yhh apua en uskalla mennä sinne xD Ne vaan hengailee kaiteella, ja on ihan paikallaan, yäk yäk yäk.
Eilen illalla söin pitkästä aikaa sipsejä valkosipulidipillä, nam! Oon ihan hullu ton valkosipulin kanssa :D Otan menetetyt valkosipulittomat vuodet takasin oikein urakalla..meillä kotona ei oo koskaa käytetty valkosipulia ruoassa, koska iskä on allerginen. Lempparit on valkosipulidippi (pakollinen aina, kun syön sipsejä) ja Pirkan valkosipulimajoneesi <3 Pesisin varmaan hampaatkin sillä jos hammastahnaa ei ois keksitty :DD hohoho.
Syömisestä tuliki mieleen..oon tosi ylpeä siitä että syön nykyään aamupalan joka aamu. Kuulostaa hölmöltä, mutta pitkän aikaa mun aamupalat koostu tyyliin lasillisesta appelsiinimehua ja kahvista. Nyt teen kiltisti kaksi voileipää aamuisin ja syön ne, välillä pakolla. Ja oon kokkaillu täällä ruokaa VAIN itselleni, mikä oli aikasemmin tosi vaikeeta. Ei siis laiskuutta, vaan jotain tyhmää oman pääni sisällä. Joskus mulla on ihan kauhee nälkä, mutta en vain syö. Tällä viikolla oon parantanu tapojani :) Syömisestä on koko pienen ikäni ajan vähän vinoiltu, muistan aina jouluaatot joulupöydän ääressä, "Tini, älä syö yhtään enempää, tai lihot" ja kauheaa naurua perään. Minkäs minä sille voin, että syön joskus vähän? Kysymys ei siis todellakaan ole siitä, että pelkään lihomista tai yms. Tuli mieleen Voiton ristiäisissä yks juttu..Meillä oli hirveät kattaukset ruokaa ja kattelin kuola valuen pöytiin ja sanoin siinä vitsillä että oon paastonnu Kuopiossa, koska tiesin että ristiäisissä on kamalasti ruokaa ja yritän mahuttaa itteni täyteen. Sitten kuului ärsyttävän ihmisen ärsyttävästä suusta ärsyttävä kommentti: "Ai, sä oot ollu ihan laihiksella?" ARGH! En kai miä nyt laihduta, herranen aika, tällanen pien alipainonen rimpula??!!?? On mulla nyt sentään aivot päässä, vähiten miä mitään laihista tarvin..päinvastoin, mun pitäis syyä ku joku syöttäporsas. Syön aamupalan n. klo 11, päivällisen joskus klo 16-17 ja illalla ehkä omenan tai kulhollisen jugurttia. Harvemmin enää napostelen mitään herkkuja (vaikka se valkosipulidippi onkin mun heikkous..), karkkia ostan ehkä pari kertaa kuussa. Joskus nuorempana söin ihan kauheasti herkkuja, mutta en lihonut. Arvatkaapa miksi? Koska oon liikkuva ihminen! Bussipysäkille piti kävellä kouluaamuisin puoltoista kilsaa, ja tietty pysäkiltä kotiin sama juttu. Oon aika tykänny kävellä, se on se mun juttu ollu aina.
Tällanen paasaus tällä kertaa, pitää alottaa siivousurakka..voisko joku tulla häätämään ne ötökät pois meiän partsilta?? :D
palaillaan!
ps. pakko kuitenki käyä tänään ostamassa uusin Cosmo ja heittäytyä sohvalle, jos se ois sitten se mun palkinto siivouksesta ;)

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
ja taas meni muutama uus työhakemus..
Ehkä kohta rupee tulemaan yhteydenottoja, melkein kaikissa paikoissa on vielä se hakuaika menossa.
Olin ahkera tänään! Toivuttuani siitä aamusesta fiaskosta pompin suihkuun ja laittauduin valmiiksi. Eka kävin kaupassa ja toin kauppatavarat kotiin ja jatkoin matkaa Postiin, joka sijaitsee n. kilsan päässä meiltä. Matkalla kaks hyvin omituisen näköistä heeboa pysäytti mut, siis ihan hyvin pukeutuneita ja siistinoloisia, aattelin että ehkä ne haluaa kysyä neuvoa johonki paikkaan tai jotain mutta...ne oliki jotain Jeesusihmisiä..."Uskotko Jumalaan?" "öö..en." Oisittepa nähny niitten säälivät katseet, hyvä etten kieriny maassa naurusta. Sanoin niille että mulla on kiire kauppaan, joten lykkäsivät mulle jonku iki-ihanan paperinpalan käteen. Taittelin sen muina naisina pieneen ryttyyn ja nakkasin lähimpään roskikseen. Postiin oli asiaa sen takia kun ilmeisesti edellisen asukkaan Dna-laskut sun muut paskat jaetaan meille. Aika jännä silleen, kun meidän ovessa lukee ihan selvästi meidän sukunimet eikä ROSSI.
Kirpparille jatkui matka seuraavaksi, olin siellä aika kauan ja valitsin vaatteita, mutta koska unohin käyä automaatilta nostamassa rahaa, mulla oli vain 5€ mukana..nämä kaks kullanmurua lähtivät sitten mukaan:
Yhteensä 4€! Tämän näkösissä vaatteissa olin liikenteessä:
Pääsin kirppikseltä ulos, ni oli kaks lanssia ja poliisiauto siinä risteyksessä, siinä oli käyny joku moottoripyöräonnettomuus..Kipitin kirjaston kautta kotiin tekemään italianpataa, nam!
Nyt alan kattelemaan 16 and pregnanttia Mtv:ltä, heipodei!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)