keskiviikko 21. tammikuuta 2015

All you need is...?

Nykyään oon koko ajan innoissani jostakin, päällimmäisinä muutto ja matka Japaniin. Voisin normaalitilanteessa kuvailla itteäni kärsivälliseksi luonteeksi, mutten enää. Haluan kaiken nyt ja heti. Musta on tullut malttamaton hätäpöksy. Toitotan kaikille mun neuvoja haluaville (tai jopa haluamattomille, voitteko kuvitella..) että kaikki kyllä järjestyy ajan kanssa ja päivä kerrallaan eläminen käy paljon helpommaksi kuin suunnittelu minuuttien tarkkuudella. Tietysti saa, ja pitää suunnitella, mutta kohtuuden rajoissa.
Kuten varmaan voitte arvata, musta on tullut lähes hysteerinen etsiessäni asuntoa meille Kotkasta. Suunnitelmana on muuttaa maalis-huhtikuun vaihteessa. Meinasin kirjoittaa "on" sanan tilalle "olisi", mutta koska en voi ajatellakkaan joustavani tosta ajankohdasta, se on "on" ja pysyy. Haaveena on hoitaa muutto mahdollisimman kivuttomasti (oonkin jo ahkerasti siivoillut ja heittänyt järkyttävät määrät _turhaa_ tavaraa menemään), asettua taloksi uuteen kotiin ja juhlia meidän valmistujaisia ennen Japanin matkaa! Kuulostaa suunnitelmalta, ei mahdottomalta!
Tää kaikki siis perustuu oletukseen, että valmistutaan molemmat ajoissa JA tosiaan, löydetään se asunto. Koska haluan kaiken nyt heti paikalla, eksyin paniikissa jopa myytävien asuntojen osastolle, apua...Onneks mulla on ihana mies joka puhuu mulle järkeä yli 300 kilometrin päästä. Ja ihana mies muuten saa harjoittelunsa Kotkassa päätökseen ensi viikon perjantaina, ja tulee takaisin kotiin <3


Ja koska tässä kaikessa ei ilmeisesti ole vielä tarpeeksi mun pienelle pääkopalle, yritän vimmatusti myös suunnitella meidän häitä, joita ois tarkotus juhlia ensi vuonna. En pääse mihinkään kivaan ratkaisuun, mutta jospa nyt kuitenkin vähä hellittäisin..mutta häätanssin kappale on sentään selvillä ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!