perjantai 18. heinäkuuta 2014

Call it magic, call it true, I call it magic when I'm with you


J kosi 14.7, meidän kuusvuotispäivänä <3

Elämä pyöriikin nyt aika lailla töiden ja kihlajaisjuhlien järjestelyjen ympärillä. Ihanaa järjestää juhlat, meidän suvut on toisilleen kuitenkin aika vieraita niin hyvä tässä vaiheessa vähän tutustuttaa. Kerrottiin kihlauksesta jo hyvissä ajoin jo ennen koko tapahtumaa, koska haluttiin jättää reilusti aikaa juhlien järkkäämiseen. Mutta kihlapäiväksi molemmat haluttiin kuitenkin toi "meidän" päivä, 14.7. Eli kutsut juhliin lähtivät jo ennen varsinaista kihlausta :D Hahaha, pitää nyt vähän repäistä ettei mee liian perinteisesti!


Innostuin Sinellissä hieman ja ostin tuollaista helmiäiskartonkia (mikä ei kyllä kuvasta erotu) sekä tollasia puisia kukkakoristeita. Tässä tulos, noista tulee pieniä infokylttejä leipomuksien eteen. Kivaa tehdä itse ja oonkin noihin aika tyytyväinen (vaikka ehkä hieman turhia ovatkin)!
Juhlista piti aluksi tulla ihan pienet kahvittelut ihan vain muutaman sukulaisen kera, mut jossain kohtaa homma lähti taas vähän lapasesta :D Mut toisaalta, sukua on molemmilla aika lailla ja oli vaikee alkaa miettimään et ketkä ois vaan niitä kaikista lähimpiä. Joten vierasmäärä on tällä hetkellä hieman reilu 40. Ja tietty on ihanaa nähdä kaikkia vielä kun ollaan Kotkassa!


Skumpat ostettu juhliin


Missä hiusharja??


Oman maan mansikoita ja viinimarjoja!


Sika&Porsas -siskokset matkalla Kouvolaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!