Kuvaajamme soitti perjantaina ja juteltiin pitkä tovi hääpäivän aikatauluista ja meidän toiveista. Sovittiin alustavasti että kuvaajamme päivä alkaa klo 13.30, jolloin hän saapuu kirkolle. Klo 14 alkaa vihkiminen lyhyen kaavan mukaan, ja potretit saamme otettua toivotusti vihkimisen jälkeen. Hän ehdotti potrettien ekan osan kestoksi noin puoli tuntia, jolloin varsinaista juhla-aikaa ei mene meiltä hukkaan ja vieraiden ei tarvitse odotella meitä kauaa. Itseasiassa homma menee toivottavasti niin hyvin, että viimeisetkin vieraat ovat juuri kerenneet siirtyä kirkolta juhlapaikalle ja me pyrähdämme viimeisten joukossa juhliin. Loistava idea! Loput potretit otetaan sitten ruokailun jälkeen juhlapaikalla :) Toiveenamme oli, että meri pääsee osaksi kuvia, onhan se meille tärkeä asia. Kuvaaja on juhlissa noin klo 22 saakka, tämä on vielä suuntaa antava aikataulu, katsotaan sitten tarkemmin tarvitseeko olla myöhempään tai voiko lähteä jo aikaisemmin. Ensi viikolla saamme hintatarjouksen kuvauksesta, joka koostuu siis dokumentaarisesta kuvauksesta sekä potrettikuvista.
Eilen kävimme yhdessä isolla porukalla katsomassa juhlapaikkaa sekä syömässä juhlapaikan ravintolassa, voi että miten huojentunut ja odottava mieli jäi vierailusta! Palvelu oli mitä mainiointa, huomasin ammatitaidon varsinkin juhlatilan esittelyssä, esittelijä vastaili kysymyksiini ennenkuin edes ehdin kysyä :D Pääsemme jo mahdollisesti hääviikon torstaina koristelemaan tilaa, saamme juhlia niin pitkään kuin haluamme (ilman lisämaksua) ja sunnuntaina klo 17 mennessä tavaramme täytyy olla korjattuna pois. Siivous kuuluu vuokrahintaan, joten siitäkään ei tarvitse stressata! Laskimme että pöytiä tulee yhteensä seitsemän, kuusi 16:sta henkilön pöytää ja meidän pöytämme. Äänentoistolaitteet löytyvät tilasta, koska se on tehty alunperin kokoustilaksi, johon saa mahtumaan 250 henkilöä kokoustamaan. Oma tietokone vaan täytyy viedä, videotykki ja fläppitaulut ovat käytettävissämme, jos haluamme. Juhlatila ja muutama luokkahuone sijaitsevat rakennuksen toisessa kerroksessa, ensimmäisestä kerroksesta löytyy ravintola, wc-tilat ja ala-aula, saamme kuulemma koko rakennuksen käyttöömme! Todennäköisesti keskitymme kuitenkin olemaan vain kakkoskerroksessa, hommaa helpottaa huomattavasti kuitenkin se, että hissillä pääsee kulkemaan yläkerrasta alas wc-tiloihin. Yläkerran luokkahuoneita hyödynnämme tietysti, toisesta tulee varmaankin "morsiamen huone" ja toisesta lasten leikkihuone. Noutopöytä katetaan kakkoskerroksen aulaan, joten noutsikallekin on "oma" tilansa. Saamme myös käyttöömme viileäkaappeja alkoholijuomille. Toiveitamme todella kuunneltiin, koska todennäköisesti juhlapaikka haluaa ottaa huomioon juhlien pikkuvieraat kattamalla lastenbuffetin hääbuffetin lisäksi! Menumme hintaan kuuluvat kaiken tämän lisäksi pöytäliinat, tarjoiluhenkilöstö, astiat, aterimet, yhdet jalalliset lasit sekä valitsemamme servetit. Siis olen todella, todella tyytyväinen!
Nyt vaan kaitaliinojen ja koristeiden tilaamiseen ;)
sunnuntai 21. helmikuuta 2016
tiistai 16. helmikuuta 2016
Kutsuja ja pöytäkolmio
Sunnuntaina askartelin kaason kanssa useamman tunnin, saatiin kutsut siihen malliin että ainoastaan tekstit kutsun sisältä puuttuvat. Ajatuksena on, että kutsut lähtevät postiin ensi viikon aikana :)
Oon ihastunut pöytäkolmion kokeiluversioon, se onnistui just niinkuin oltiin ajateltu. Laitoin kaason kirjoittamaan käsin ohjelman (mm. sulhojen kevätkirmaus ja pää-olkapää -tanssi) ja menun (mm. klimppisoppaa ja siankärsämöjuustokakkua) tähän kokeiluversioon, oikeisiin kolmioihin tekstit tulostetaan ja onneksi ohjelma ja menu eivät ole ihan sitä mitä kaaso tähän kolmioon kirjoitteli :D
Oon ihastunut pöytäkolmion kokeiluversioon, se onnistui just niinkuin oltiin ajateltu. Laitoin kaason kirjoittamaan käsin ohjelman (mm. sulhojen kevätkirmaus ja pää-olkapää -tanssi) ja menun (mm. klimppisoppaa ja siankärsämöjuustokakkua) tähän kokeiluversioon, oikeisiin kolmioihin tekstit tulostetaan ja onneksi ohjelma ja menu eivät ole ihan sitä mitä kaaso tähän kolmioon kirjoitteli :D
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
Viva España!
OMG, meidän häämatka on varattu! <3 Lauantaina 8.lokakuuta nokat kohti Gran Canariaa, Playa del Cura, täältä tullaan!
Hotelli on Labranda Riviera Marina, joka vastaanottaa syksystä alkaen vain yli 18-vuotiaita asiakkaita mikä passaa meille aivan loistavasti! Tiedossa kiireetön, rentouttava ja ihana matka oman kullan kanssa rauhallisessa Playa del Curan kylässä. Olen aikaisemmin käynyt lomamatkalla Puerto Ricossa, johon on matkaa hotellilta vain viisi kilometriä. Tykkään Kanariansaarista todella paljon, ja kun sulho sanoi haluavansa lähteä häämatkalle rantakohteeseen (ei ole koskaan aikaisemmin ollut ns. rantalomalla) tiesin heti minne suunnataan!
Meille häämatka tarkoittaa rentoutumista ja yhdessäoloa, joten halusimme all inclusive -hotellin. Tässä hotellissa se kuului automaattisesti hintaan, päivät menevät siis auringossa löhöten ja syöden ;D Nyt vaan pitäisi malttaa mielensä...ja alkaa henkisesti valmistautumaan kuuden tunnin lentoihin, gulps...
perjantai 12. helmikuuta 2016
Häätavaraa!
Kakkukoriste, laukku ja kengät kotiutuivat, <3!
Kengät ja laukku löytyivät Zalandolta, kakkukoristeen tilasin Ilon Polku -nimisestä verkkokaupasta. Oon ihan in love, saa hypistellä vihdoin jotain konkreettista kotona :D Halusin löytää sekä kengät että laukun mahdollisimman edullisesti, koska koen jo törsänneeni ihan tarpeeksi hääpukuuni. Kengät tuntuvat hyviltä jaloissa (nim.merk. Tepastelin niillä tänään hyvän tovin kotona) ja laukku on mukavan tilava ja yksinkertainen, just mun makuun! Laukku tuntui aluksi ihan hullulta idealta hankkia, mutta koska olen mm. huulirasva- ja tupakkariippuvainen, oli laukun osto kuitenkin fiksu päätös. En haluaisi ruinata esim. kaasoilta pitkin päivää huulirasvaa :D Laukku saattaa päätyä myyntiin häiden jälkeen, kengistä en vielä ole varma.
Kakkukoriste on Willow Treen "Promise", ja rakastuin tähän välittömästi! Tää on kaunis, herkkä ja myös mainitakseni, ihan kun pieni veistos meistä! Hääryhmässä varoiteltiin tämän olevan liian painava kakkukoristeeksi, otin kuitenkin riskin ja totesin koristeen saadessani sen olevan liian painava kakun päälle :D MUTTA koska halusin tämän, niin päätin että sen myös saan. Joko laitamme koristeen alle juomapillejä ym. tukemaan tai sitten asetamme sen pöydälle kakun viereen.
Huomenna kaasojen kanssa ostamaan askartelukaupan hyllyt tyhjiksi, seuraavaksi aloitetaan kutsujen näpertely!
keskiviikko 10. helmikuuta 2016
Raha häitä pyörittää...
Facebookin hääryhmässä keskusteltiin miten kukin hääpari meinaa häänsä rahoittaa ja maksaa, ja tämä aiheutti mulle kirjoituskipinän tänne blogin puolelle. Nyt sitten avaankin meidän ajatuksia virtahevosta olohuoneessa, eli kuinka me häämme maksamme?
Heti alkuun haluttiin sulhon kanssa miettiä budjettia häiden suhteen, hän on raha-asioiden suhteen realistisempi ja tarkempi kuin minä olen (thank god..:D). Aluksi puhuttiin 5000€, melko pian nostimme budjetin 7000€, mutta miksi? Kun oltiin saatu suuntaa antavat summat selville, huomasimme ettei meidän häitämme järjestetä 5000 eurolla. Olenkin tuonne myö & häät -osioon hieman avannut meidän pihistys & panostus -ajatuksiamme, ja ne pitävät edelleen täysin paikkansa. Emme panosta vieraiden viihtyvyyteen antamalla vieraslahjoja tai palkkaamalla bändiä enkä missään nimessä edes jaksa yrittää stressata siitä, viihtyvätkö vieraamme varmasti häissämme. Tässä on ihan tarpeeksi kaikkea muuta mietittävää ja muistettavaa, jokainen on kuitenkin itse vastuussa omasta olostaan, asenteestaan ja näin ollen viihtyvyydestään.
Koska sulho on tarkka rahasta, oli todellakin selvää ettei lainaa oteta, ei tulisi kysymykseenkään. Tämä passasi minulle mainiosti, sillä opintolainaa jouduin nostamaan mukavan summan opiskelujen aikana eikä lisävelka innostanut minuakaan. Luottokorttia tästä taloudesta ei vielä löydy, joten häät kustanamme omasta pussistamme, omilla säästöillämme. Minä olen ollut kesät töissä viimeiset neljä vuotta mutta palkasta säästetyt rahat ovat lähinnä muisto vain. Säästäminen on aina ollut minulle hieman vaikeaa, toisinkuin sulholle. Häneltä löytyy säästöjä sitten enemmän, hän teki vuosi sitten palkallisen harjoittelun ja pääsi heti sen jälkeen töihin farmaseutin hommiin. Lienee helppo päätellä kumman tuloilla häitä juhlitaan...Onneksi jouduin olemaan vain kaksi kuukautta työttömänä, kävi säkä ja sain osa-aikaisen työn kahvilasta kuukausi takaperin. Osa-aikainen ja vähillä tunneilla näin talvikautena, kevättä kohti tunteja tulee koko ajan enemmän.
Jotta kaikki maksettava ei kaatuisi sulhon niskaan kannan minäkin korteni kekoon ostamalla mm. koristeet, postimerkit ym. Sulho maksaa sitten tilavuokrat ja isommat jutut. Tämä on meidän työnjakomme ja passaa meille loistavasti. Minä olen kuitenkin vastuussa suunnitteluista, sulho ne joko hyväksyy tai hyväksyy eiku :D Vanhemmilta emme ole rahallista apua/tukea pyytäneet, he kuitenkin jollain summalla haluavat osallistua, samoin mummini, joka halusi sponssata lapsenlapsensa hääpuvun ostoa :) Budjettimme perustuu kuitenkin puhtaasti siihen mitä ollaan itse valmiita maksamaan omilla rahoillamme, jotta häistä saadaan meidän näköiset ja jotta häiden jälkeenkin olisi rahaa mm. maksaa vuokra ja saada syödäkseen. Emme siis laske mahdollisia "avustuksia" budjettiin mukaan. Häämatkaa emme myöskään budjettiin sisällytä, katsotaan sitä sitten myöhemmin.
Tällaiset ajatuksen tämän asian tiimoilta, mites muut?
ps. HIII ostin kutsuihin postimerkit ja kakkukoristekin kotiutui, se on i h a n a ! Samoin hääkengät ja -laukku lähtivät tilaukseen sekä kampaajat meidän hääseurueelle on nyt varattu! :) Hommat etenee, kukkaro kevenee :D
tiistai 2. helmikuuta 2016
Kaasojen mekot
Kyllä mun kaasot näyttävät ja tulevat näyttämään niiiin hyviltä ja suloisilta näissä!
Myös minun iltamekkooni olen tyytyväinen!
Mekot löytyivät pitkän ja raastavan etsinnän jälkeen Bubbleroomilta, kaasojen mekot yht. 99,80€ ja minun mekkoni 45€.
Ainoa "pakollinen" varaus on edelleen tekemättä, nimittäin kampaaja pitäisi löytää hääpäiväksi...Lähden tällä viikolla kunniakierrokselle paikallisiin kampaamoihin yhdessä kaasoni kanssa kartoittamaan tilannetta, toivottavasti löydetään hyvä ja mahdollisimman edullinen kampaaja :)
maanantai 1. helmikuuta 2016
Valokuvaaja, check!
En ollut ymmärtänytkään kuinka aikaisin mm. valokuvaaja häihin kannattaa varata. Heräsin todellisuuteen eilen illalla ja näpyttelin paniikkisähköpostin kuvaajalle, joka on kuvannut meidän perheen rippi-,ylioppilas- ja hääkuvat. Varmaan moukan tuuria, hän oli vapaaana meidän hääpäivänä ja lupasi tulla kuvaamaan, huh ja jes!!
Nyt mietiskellään valokuvaajan roolia häissä ja hänen työpäivänsä pituutta. Haluaisin todella paljon että potrettikuvat otettaisiin vasta vihkimisen jälkeen. Ensinnäkin koska pidän ajatuksesta että sulho näkisi minut täydessä tällingissä vasta kirkossa ja toiseksi en varmasti osaisi olla kuvissa rentona vaan jännittäisin vihkimistä. Potretit otettaisiin siis ulkona vihkimisen jälkeen mahdollisesti juhlapaikalla, sillä Höyrypanimon ympäristö on kaunis ja kuvauksellinen, meren haluan ehdottomasti näkyvän kuvissamme. Itse vihkitilaisuuden kuvaaminen tuntuu myös tärkeältä, meidän ja vieraiden tunnemaailma saa näkyä kuvissa, olen varma että herkistyn vihkimisen aikana ja ei haittaa vaikka se näkyisikin kuvissa. Juhlan kuvaukseen annan kuvaajalle vapaat kädet, hän on ammattilainen ja kokenut kuvaaja, luotan häneen täysin :)
Hip hei, to do -lista pienenee entisestään koska myös kaasojen mekot ja minun iltamekkoni saapuivat!
Nyt mietiskellään valokuvaajan roolia häissä ja hänen työpäivänsä pituutta. Haluaisin todella paljon että potrettikuvat otettaisiin vasta vihkimisen jälkeen. Ensinnäkin koska pidän ajatuksesta että sulho näkisi minut täydessä tällingissä vasta kirkossa ja toiseksi en varmasti osaisi olla kuvissa rentona vaan jännittäisin vihkimistä. Potretit otettaisiin siis ulkona vihkimisen jälkeen mahdollisesti juhlapaikalla, sillä Höyrypanimon ympäristö on kaunis ja kuvauksellinen, meren haluan ehdottomasti näkyvän kuvissamme. Itse vihkitilaisuuden kuvaaminen tuntuu myös tärkeältä, meidän ja vieraiden tunnemaailma saa näkyä kuvissa, olen varma että herkistyn vihkimisen aikana ja ei haittaa vaikka se näkyisikin kuvissa. Juhlan kuvaukseen annan kuvaajalle vapaat kädet, hän on ammattilainen ja kokenut kuvaaja, luotan häneen täysin :)
Hip hei, to do -lista pienenee entisestään koska myös kaasojen mekot ja minun iltamekkoni saapuivat!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













