keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Hääperinteet meidän häissä

Me ollaan ns. pikkuvanhoja ja arvostamme tiettyjä perinteitä, niin elämässä yleensä kuin häissäkin. Joitakin ehdottomia no-no -juttuja löytyy hääperinteiden osalta, joita häissämme ei tulla näkemään (ainakaan meidän toiveesta/toimesta). Vastapainoksi löytyy perinteitä, joita arvostamme ja haluamme vaalia.

Arvostamme

Polttarit, hyvä syy juhlia kavereiden kesken. Todennäköisesti silloin viimeistään tajuan meneväni naimisiin, kääk!

Morsiamen luovutus, voi että...Melkein pillitän jo ajatuksesta, että isi saattaa minut. Äiti pillitti jo, kun kerroin tästä :D Olen aina ollut isin tyttö ja tämä saattaminen tulee olemaan tosi tärkeää meidän perheelle. Isi on vahva miehenköriläs, joka varmasti huolehtii etten pyörry tai kaadu jännityksestä. Niisk...

Sulhasen sukunimi morsiamelle aiheuttaa vielä tosi paljon myllerrystä pääkopassa. Tuntuu haikealta luopua omasta sukunimestäni, miten ihmeessä opin esittelemään itseni oikein? :D Silti tosi tärkeä perinne meille, täytyy alkaa totuttelemaan ajatukseen pikkuhiljaa. Sulholla on melko lyhyt sukunimi ja minun etunimeni on vielä lyhyempi, ja kaikenlisäksi harvinainen, joten oman nimen esittely tulee olemaan hulvatonta :D

Nukkuminen erillään ennen hääpäivää toteutuu ja tämä on ihan luonnollinen juttu. Minä menen vanhemmilleni ja sulho omilleen hääpäivää edeltäväksi yöksi. Ihan siitäkin syystä, että voidaan majoittaa kauempaa tulevat vieraat meidän asuntoon.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä on tärkeämpi perinne siskolleni kuin minulle :D Hän on jo suunnitellutkin nämä jutut mulle valmiiksi, hihihi! Taikauskoinen en ole, mutta tietysti riskien välttämiseksi...

Morsiuskimpun ja sukkanauhan heittäminen kuuluvat osaksi ohjelmaa, eivätkä tunnu ns. pakottavalta ohjelmalta. Osallistukoon ken haluaa, mulla on jo omat aavistukseni seuraavista avioituvista ;)

Hääkakku leikataan yhdessä, jalan polkaisemisesta emme tiedä. Ollaan muutenkin jo kuin vanha aviopari ja yhdessä ollaan oltu jo ikuisuus, joten homma ei muuttuisi jalanpolkemisella yhtään ;D

Sormusten vaihtaminen, passaa meille!

Skippaamme

Riisin heittäminen ei tule kysymykseenkään, ajatus riisinjyvistä silmässä, hiuksissa, puvun sisällä, hrrr...

Morsiamen/sulhon/anopin/kaverin koiran kaiman ryöstö, ehdoton no-no! Ei vaan ole meidän juttu ollenkaan.

Sulhanen näkee morsiamen hääpuvun vasta alttarilla, hohoo sulho nähnyt puvun jo päälläni! :D Ja ihan tarkoituksellakin :)

Huntu, hmm...ei vaan tunnu omalta jutulta.

Häävalssin sijaan meillä on korkeintaan häätanssi, jos sitäkään :)

Huomenlahjat skipataan, onhan meillä toisemme <3

2 kommenttia:

  1. Itsekin olen aika samoilla linjoilla kanssasi perinteiden suhteen :) Morsiammen/sulhasen ryöstö on ehdoton ei meilläkin. Kuitenkin meillä on suunnitelmissa, että sulhanen ottaa minun sukunimeni. Sulhasen sukunimi on yleinen -nen päätteinen ja minulla taas on erittäin harvinainen sukunimi. Tästä asiasta on kyllä tullut neuvoteltua paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ehdotin sulholle että ottaisi minun sukunimeni, mut siitä ei kauaa keskusteltukaan :D Yhdistelmäsukunimestä ei lämmetty ollenkaan, eli täytyy vaan tottua ajatukseen :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!