torstai 10. joulukuuta 2015

Tarina sormuksista

Oijoii, äsken kuvailin sormukseni yhdessä ja unohdin vihkisormuksen hetkeksi sormeeni, hahah :D Onneksi J ei nähnyt, ei tykkää nimittäin että näpläilen sormusta harva se päivä. "Tassut irti siitä sormuksesta" kuului etupenkiltä, kun ajeltiin sormuskaupoilta kohti Espoota. Vaikka postasinkin teille jo mallikuvan sormuksesta, ajattelin että ois kiva esitellä sitä nyt ihan "livenä" kihlan kaverina.


Mulla on kohtalaisen vaatimaton maku sormuksien suhteen, en kaipaa sormeeni kallista, isolla timantilla/timanteilla varustettua rinkulaa. Mun pienissä sormissa sellainen näyttäisi ihan liian yliampuvalta ja pröystäilevältä. En sano etteivätkö sellaiset sormukset olisi upeita, tietysti ovat. Mutta jonkun muun sormessa. Kihlasormuksia lähdettiin etsimään kesäkuun loppupuolella 2014. Ensin suunnattiin Kultajouseen, jossa silloin tökki sekä palvelu että valikoima. Ollaan nuoria ja nuoren näköisiä, joten tuntui olevan hankalaa saada "aikuismaista" kohtelua niinkin "aikuismaisessa" liikkeessä kuin korukaupassa. Ei tunnuttu ottavan tosissaan meidän toivetta löytää kihlasormukset, ja sellainen kohtelu saa mulla veren kiehumaan. Siirryttiinkin aika pian Timanttisten liikkeeseen, jossa palvelu olikin hyvää ja molemmille sormukset löytyivät. En ymmärrä miksen laittanut muistiin kihlasormukseni tietoja, sillä tällä hetkellä ainut tietoni siitä on. että sormus on valkokultaa :D Mutta juuri sopivan siro ja soma, just sellainen mitä halusinkin! Ei ihan tavallinen, mutta kuitenkin minun makuuni sopivan vaatimaton.

Vihkisormuksestani tiedänkin hieman enemmän (:D). Sormus on siis Malmin korupajan omaa mallistoa, ja nimeltään Liverpool. Tässä tarkempia tietoja, joista en itse oikein mitään saa irti :D Tiedot Malmin korupajan sivuilta:

Valmistusmaa ja -tapa: Suomi, käsityö
Materiaali: Valkokulta 14K
Timantit: 3kpl, 2 x 0.01 ct + 1 x 0.04 ct
Puhtausluokka: Si

Kaiverrus kuului sormuksen hintaan, halusin saman kaiverruksen kuin kihlassakin, mutta tietysti eri päivämäärällä. Tässä nää nyt on, sulassa sovussa keskenään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!