lauantai 14. maaliskuuta 2015

Mun perjantai

06:10 Kello pärähtää soimaan olkkarissa ja nousen ripeästi peiton uumenista. Mun takuuvarma keino nousta ylös, kun joutuu juoksemaan toiseen huoneeseen sammuttamaan herätyksen. Hieman väsyttää, koska perjantai. Kahvi tippumaan ja aamutoimiin kylppäriin: Kasvot puhtaaksi kasvovedellä, silmänympärysvoidetta, kosteuttavaa seerumia ja kasvorasvaa. Hampaiden harjaus, dödöä ja kahville!

06:25 Aamupalaksi tuttu setti, kahvia ja vitamiiniporejuoma. Lueskelen Iltalehteä puhelimesta, niinkuin joka aamu. Facebookin tsekkaan myös ja uuteen päivään on jälleen taas herätty! Aamutupakille partsille ja fiilistelen aurinkoista aamua.

06:45 Piilarit silmiin ja meikkamaan. Ostin eilen uuden ripsivärin, Lorealin False Lash Wings Intenzan. Harjaan täytyy totutella, mutta kivannäköiseksi tekee ripset. Harmittaa, etten eilen taaskaan muistanut pestä puuterisivellintä. Monta päivää jo pitänyt, pyykitkin ois pitäny eilen muistaa pestä..

07:00 Meikattu, seuraavaksi mietin mitä ottaisin evääksi töihin. Eilen oli hieman kipeä olo töitten jälkeen, en jaksanut käydä kaupassa. Kaadan muroja eväsrasiaan ja otan myös hapankorppuja mukaan. Vähän kuivempi lounas tänään tiedossa. Käyn tupakalla, laitan hiukset nutturalle, valitsen korvikset ja puen. Ennen lähtöä nappaan vielä hyllystä pipon kassiin, koska tiedossa on ulkoilua iltapäivällä ja haluan varautua kunnolla. Aurinko hämää aika usein, vielä mennään kuitenkin maaliskuun keskivaiheilla.

07:30 Käyn antamassa Joukolle pusun ja sanomassa heipat. Perjantaisin saadaan toisen opiskelijan kanssa kyyti töihin meidän ohjaajalta, he ovatkin jo odottamassa kadun varressa. Matkalla puhutaan työasioista ja muistakin, meillä on hyvä henki!

07:50 Ollaan töissä, ja toinen ohjaaja saapuu myös. Työkengät jalkaan, nälkääni syön yhden hapankorpun. Alamme toisen opiskelijan kanssa suunnittelemaan ryhmälle ohjelmaa, meillä on näyttöviikko ja on laitettava kaikki peliin. Keksitään arvoituksia eläimistä, puista ja kasveista, minä kirjoitan ne wordiin ja ohjaaja käy tulostamassa arvoitukset. Laminoidaan paperit, jotta muutkin voivat käyttää arvoituksia. Ohjaajani kehuu palauttamaani asiakaskäynnin raporttia, jonka palautin hänelle eilen sähköpostiin. Muutama korjausehdotus ja lupaan palauttaa korjatun version sunnuntai-iltana. Kerromme kuinka ajattelimme toteuttaa tämän päivän ohjelmamme ja ohjaajalta tulee kehuja ja ehdotuksia. Saadaan homma hoidettua, nyt vain odotellaan asiakkaita.

09:25 Asiakkaat saapuvat yhteiskuljetuksella, tervehditään ja hymyillään toisillemme. Nutut ja takit naulakkoon ja pöytään istumaan, toinen ohjaaja lähtee hakemaan aamupalakärryä keittiöltä. Asiakkaat istuvat omille paikoilleen, jutellaan ja vaihdetaan kuulumisia. Kaikki viikon ryhmät ovat kivoja mutta tämä on kyllä yliveto! Aamupalaa syödään kaikki yhdessä.

10:00 Korjataan aamupala pois pöydästä. Ohjaaja lukee ääneen kirjaa, johon on koottu asioita historiasta tähän päivään juuri tästä päivästä. Talvisota loppui aikoinaan tänä päivänä, perjantai 13.päivä aiheuttaa myös keskustelua. Puhumme nimistä ja ihmetellään minun nimeäni.

10:20 Aloitamme ohjelmamme, jota aamulla suunnittelimme. Toinen opiskelija kysyy arvoituksia ja ihmetellään ja pähkäillään yhdessä ratkaisuja. Minä huolehdin, että sopivassa kohtaa annan jonkun ryhmäläisen lukea ääneen arvoitukseen liittyvän runon kirjasta. Yllätyn, kuinka hyviä he ovat lukemaan. Kirja kiertää jokaisella, ja moni lukee runon uudestaan ääneen. Tämä vie aikaa, mutta ihana huomata heidän innostuksensa. Saadaan aikaan monia hulvattomia tilanteita, nauraa hekotamme yhdessä. Yksi asiakas torkahtelee istuviltaan, tämä ei jää meiltä huomaamatta. Laulamme muutaman laulun ennen jumppasaliin siirtymistä.

11:00 Jumppasaliin koko kööri. Hyvää liikuntaa tulee jo matkalla, sali on rakennuksen toisessa päädyssä. Kuljemme tiiviinä ryhmänä matkan, ettei kukaan hätäänny tai eksy. Salissa tuolit puolikaareen, ja minä ohjaan mölkyn pelaamisen. Hauskaa jälleen, tänään saa nauraa kyllä ihan kunnolla! Lopuksi vielä bocciaa vähän aikaa.

12:05 Jumppasalista siirrytään takaisin ryhmätilaan, minä jättäydyn joukosta ruokasalin kohdalla ja haen lounaskärryn keittiöltä. Kaksi uutta työntekijää, joten joudun odottamaan tovin. Kerron mitä kaikkea tarvitsemme. Tiedän, että kohta tulee kiire syödä jos en saa lounasta kärryyn. Pitkältä tuntuvan ajan jälkeen viimein kärryt mukaan ja reippaasti kohti ryhmätilaa.

12:20 Vihdoin syömään! Asiakkaille tarjotaan ruoat ja juomat, ja mekin alamme syömään eväitämme. Harmittaa oma lounas, toinen opiskelija antaa minulle toisen proteiinirahkansa, ihanaa!

12:50 Vien kärryn takaisin keittiölle ja toivotan hyvät viikonloput. Laulamme asiakkaiden kanssa loppulaulun, autamme nutut päälle ja saatamme heidät taksiin.

13:00 Jutustelua yhdessä ohjaajien kanssa. He lähtevät vielä toiseen yksikköön ja me jäämme toisen opiskelijan kanssa vielä ryhmätilaan pitämään viriketuokiotamme. Ajatus ulkoilusta ilahduttaa, aivan mahtavan upea keli kävellä!

13.30 Kaksi asiakasta saapui tuokioon, ja lähdemme porukalla ulos. Kävelemme puolen tunnin mittaisen lenkin talon lähistöllä. Tuokiomme on normaalisti tunnin mittainen, mutta tänään meni vain reilu puoli tuntia.

14.00 Takaisin talolla, eteisessä huuhdomme rollaattorien pyörät hiekasta ja loskasta, saattelemme toisen asiakkaan kotiinsa. Viikonloppu voi alkaa! Bussipysäkille ja kotia kohti. Nauramme hulvattomille jutuille koko matkan, viikonpäivästä ei ole epäilystäkään.

14:40 Jäämme bussista ja käymme vielä yhdessä palvelutalolla, jossa käymme tiistaisin pitämässä viriketuokiota. Jätimme yhden lainatun pelin vahingossa sinne tiistaina, onneksi löytyi!

14:55 Kotona, ihanaa! Kämppä on kuin sauna, huh huh. Kauppalista valmiiksi ja kauppaan, suunnittelemme lähtevämme huomenna Ikeaan, joten syödään siellä lihapullat. Sunnuntaina täytyy tehdä sellainen ruoka, että voin ottaa sitä maanantaina evääksi töihin. Fiilistelen, koska ensi viikko on viimeinen harjoitteluviikko!!
Loppuilta menee nettiä surfaten, sohvalla rentoutuen ja elokuvaa katsoen. Nukkumaan kahdentoista kieppeillä, olenkin ihan rättiväsynyt viikon jälkeen. Näytöt annettu ja hyvällä fiiliksellä vielä ensi viikko. Tähän tunteeseen onkin kiva nukahtaa!

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kevättä

  • Mun viimeistä harjoittelua on jäljellä enää tämä ja ensi viikko. Sit oon valmis lähihoitaja!

  • Meidän muutto Kotkaan on 28.päivä tätä kuuta, can't wait!
  • Matka Japaniin lähestyy, reissuun lähdetään 21.huhtikuuta!
  • Aloitan työt merellä heti reissun jälkeen!

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ostosfiilistelyä


Uusi olohuoneen matto Sotkasta. Kävin siellä katselemassa pieniä mattoja makuuhuoneeseen, ja silmiin osui myös tämä yksilö. Niin huimassa alennuksessa ja just sellanen, mitä olin ajatellut! Tehtiin J:n kanssa sopimus, hän saa tumman työpöydän ja minä vaalean maton :D Oon melkoinen mattohamsteri, joten J ei aina ihan osaa arvostaa kun kiikutan mattoja kotiin. Yhessä vaiheessa meillä oli ainakin neljä ylimääräistä kylpyhuoneen mattoa. Tykkään sisustaa, eihän sille mitään voi ;)


Ja se uusin matto kylpyhuoneeseen, hahaha! J lupasi maksaa Elloksen tilaukseni myöhäisenä synttärilahjana, ihana mies. Näin yhtenä yönä unta kylpyhuoneen matoista, joten oli jo aikakin tehdä tilaus. Nyt toivotaan, että tää mahtuu meidän tulevaan kylpyhuoneeseen...


Teksti näissä tyynynpäällisissä oli jotenkin niin osuva, en voinut vastustaa! Ellokselta nämä myöskin.


Pimennysverhot makkariin käytiin hakemassa Prismasta jo viikko sitten. Lahjakortilla ostettiin myös uusi suihkuverho.

Hyvällä mallilla ostot uuteen kotiin ja muutaman viikon päästä käydään Ikeassa. Oon tehnyt ostoslistankin jo valmiiksi :D Muuttoon on aikaa suurinpiirtein kuusi viikkoa, ja työssäoppimista neljä viikkoa. Aika menee niin nopeasti ettei meinaa mukana pysyä!

Mukavaa viikkoa kaikille!


torstai 29. tammikuuta 2015

Hankintoja uuteen kotiin

Meidän muutto on maaliskuun lopussa ja luonnollisesti aloin heti suunnittelemaan, mitä kaikkea meidän on ostettava...haaveillahan saa aina, joten tässä vähän ideoita :)

PYYKINPESUKONE

Lauantaina käydään katsomassa asuntoa, jolloin varmistuu ostetaanko päältä- vai sivustatäytettävä kone.

PIMENNYSVERHOT MAKUUHUONEESEEN


kuvat Ikean sivuilta

LIPASTO VAATTEILLE

Tämäkin varmistuu lauantaina, tarvitaanko vai ei. Näitä on ihan liikaa kaikkia ihania!



kuvat Ikean sivuilta

WC:N MATTO

Meidän tuleva kylppäri on suht pieni, lattia on sellaista retroa kuusikulmaista laattaa (väri kallistuu enemmän beigeen), suihkunurkkauksen seinässä tavan valkoiset kaakelit ja loput seinät taitaa olla maalattu vaalean vihreiksi. Kiva, että joku seinä on hieman erilaisempi. Wc:n matto vois näin ollen olla esim. tummanruskea, sehän sopii valkoisen ja vaaleanvihreän kaveriksi. Tuntuu vaan, että on vaikea löytää ihan tummanruskeaa kylpyhuoneen mattoa...

YÖPÖYDÄT

Nämäkään ei vielä ole listattu must- hankinnoiksi, mutta...



kuvat Ikean sivuilta


Lauantaina täytyy tarkastaa, onko asunnossa kokovartalopeiliä ja mihin kengät saisi säilymään vai ostetaanko kenkäteline. Haaveilen myös vaaleanharmaasta/hiekan värisestä pörrömatosta olkkariin ja uudesta tv-tasosta...

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Mustikkapannarit ja muutto Kotkaan CHECK!

Oon muuttunu ihan hirveesti näiden kolmen kuukauden yksinelämisen myötä. Luovuus on ollut aika lailla huipussaan ruoanlaiton ja leipomisen suhteen. Eilen illalla nälissäni mietin, mitä söisi..jääkaapista löysin yhden kananmunan ja pakastimesta löytyneet mustikat suorastaan pyysivät päästä osaksi iltapalaani. Ei muutakun tuumasta toimeen, amerikkalaiset mustikkapannukakut tulille!


ps. Saatiin tänään asunto Kotkasta! Kyllä kannatti viikonloppu kuluttaa sumplailuun, jesss!

perjantai 23. tammikuuta 2015

Häät - Sinulle mä rakas annan sen

Tänään kulutin arvokasta aikaani varmaan yhteensä kolme tuntia pähkäillen häiden juhlapaikkaa. Raivostuttavinta tässä on se, että oon kyllä jo suunnitellut häidemme väriteemaa, mutta se pitäisi saada sopimaan tulevaan juhlapaikkaan. Nyt kuitenkin ajattelin siirtyä vihkisormusten upeaan maailmaan!


EN KESTÄ; TÄÄ ON IHAN LIIAN HAUSKA! :D


Vihkisormuksen valintaan vaikuttaa luonnollisesti myös kihlasormus, ne pitäisi saada jotenkin sopimaan keskenään kivaksi kokonaisuudeksi. Mun kihlasormus on valkokultaa, joten vihkisormuksenkin tulee olla. Valkokulta on muutenkin mun lemppari! Ja koska kihlasormuskin, niin vihkisormuksenkin tulee olla kapea ja sellainen siro, soma. Nyt listailen vähän lemppareita!

Timanttisten suosikit:








Kultajousen suosikit:



Lumoavan suosikit:



Malmin korupajan suosikit:




Aaah, aivan upeita ovat! Osa sellaisia, joista voin vaan haaveilla. Huomasin tuossa äsken sivuja selaillessani, että mitä kalliimmiksi sormukset muuttuivat, sitä vähemmän huokailin ihastuksesta. Tuleva aviomies ei tästä varmaan ole ollenkaan pahoillaan ;) Mutta varsinkin tuo Timanttisten viimeinen sormus toi heti mieleen "Tän miä haluan!"

torstai 22. tammikuuta 2015

Häät - Onks pakko mennä kirkkoon...

Eniten päänvaivaa mulle aiheuttaa tällä hetkellä se, että mennäänkö naimisiin ihan perinteisesti kirkossa vai jotenkin muuten?



Me ei olla uskonnollisia, oikeastaan ollenkaan. Kuulutaan kyllä molemmat edelleen kirkkoon, joten mahdollisuus kirkkohäihin on olemassa. Mutta...jotenkin vierastan kauheesti ajatusta mennä kirkossa naimisiin. Ja toiseksi, mulla ei ole kummoista tarvetta mennä naimisiin siellä. Jännittää pelkkä ajatuskin, kaikki tuijottaa, mitä jos kaadun/mokaan jotenkin, kauhee opettelu et kaikki menee just niinku pitää, jumalanpalvelus...
Tilannetta ei helpota oikeastaan ollenkaan se, että molempien äidit ilmeisesti haluais meille kirkkohäät. Tässä kohtaa rupeen lyömään jarruja lukkoon ja isken ruhoni maahan ja alan parkua :D Hääthän on MEIDÄN, eikö? No, ihanaahan olisi toteuttaa äitien yhteinen toive ja saada ne iloisiksi. Uskon kuitenkin heidän olevan iloisia meidän puolesta, joko kirkossa tai jossakin muualla.

MUTTA MISSÄ MUUALLA?

Argh, okei...jos leikitään nyt ettei mennä kirkossa naimisiin niin jäljelle jää seuraavat vaihtoehdot: a) siviilivihkiminen juhlapaikalla vieraiden läsnäollessa b) maistraatissa ihan vain läheisimpien seurassa (juhlat tietty juhlitaan isommalla porukalla!)
Vihkiminen ei ole meidän suhteessa mikään kovin merkittävä virstanpylväs, jos näin voi sanoa. Meidän mielestä mikään ei tuu muuttumaan maagisesti vihkimisen jälkeen. Suomessa on kuitenkin tapana, että pappi tms. henkilö julistaa teidät aviopuolisoiksi ja bäng, sitte oottekin naimisissa! Välttämätön paha, joka on siis hoidettava alta pois :D Joku alkaa ehkä miettimään, miks hitossa halutaan edes naimisiin!



Pohdittavaa tästä kyllä riittää, saa nähä mihin vaihtoehtoon lopulta päädytään. Tässä alkaa vain olla se tosiasia läsnä, että kohtahan se pitäisi tietää!