Otsikko kertoo kaiken. Perjantaina lähdin pikkusiskoni eli kaasoni kanssa hääpukujen sovitukseen. Reissu meni muuten nappiin, mutta tein kaiken just päinvastoin kuin olin suunnitellut. Mulle oli jotenkin alusta asti selvää, etten ostaisi hääpukua omakseni vaan vuokraisin sen. Mitä sillä tekisin sitten juhlien jälkeen? Hintaakin olin miettinyt, vuokrapuvulle sekä jos nyt sattuisin sen kuitenkin omakseni ostamaan. Kuten kerroin, tein kaiken just niin väärin kun vaan voi tehdä :D Puolitoista tuntia liikkeeseen astumisen jälkeen ja kröhöm, olin maksanut mekostani jo osan ja lähdin liikkeestä samalla innosta hihkuen ja paniikki perseessä. Wtf woman?!??!?!
Mutta...voi että se puku on i h a n a ! Perjantaina ei kaduttanut vielä yhtään, olin vain innoissani. Laitoin tietysti kaikille mahdollisille kiinnostuneille kuvia musta SE mekko päällä. Ihanat läheiset komppasivat ja kannustivat tietysti ja ihasteluja tuli. Olin hetken jopa ylpeä ja äimistynyt siskoni tavoin, emme uskoneet että puku löytyisi noin helpolla. Kerkesin liikkeessä sovittaa ehkä neljää tai viittä pukua, ennenkuin kolahti. Pukuhuoneessa myyjän nyörittäessä pukua ylleni katsoin sitä ja olin että voi jeesus, tältäkö se tuntuu? Verho dramaattisesti sivuun ja astelin suorapuheisen (ehkä paras ominaisuus hänessä tuota reissua ajatellen) siskoni eteen. Siskon silmiin kohosivat kyyneleet ja se oli sitten siinä.
Eilen oli heti aamusta asti tunne, että oon tehnyt jotain kamalaa ostaessani niin kalliin puvun, jota tosiaan ajattelin pitää vain ja sen ainoan päivän. Kärvistelin tuskissani kotona, pahensin oloani vielä entisestään lukien hääfoorumeja (aiheena tietysti hääpukujen hinnat) ja odotin malttamattomana, että sulho tulisi töistä kotiin lohduttamaan. Minä en jaksa välittää mistään huonosta onnesta ym. perinteistä, ja näytin tietysti sulhollekin kuvan minusta mekko ylläni. Mies, jota ei yleensä tällaiset asiat kiinnosta oikeastaan yhtään, oli lähes yhtä myyty kuin siskonikin. Kehui kovasti pukuani ja lohdutti lauantaina sanoen, että toi puku on just sulle ja näytän siinä tosi kauniilta ja että kyllä ansaitsen sen puvun. Ehkäpä sitten, mutta mitään näin isoa hankintaa vain itselleen on jotenkin vaikea sulattaa. Toivottavasti rauhotun tässä päivien kuluessa. Toivottavasti saan sen myytyä juhlien jälkeen (vink vink, jos joku n. 155 cm pitkäpätkä tätä lukee ;))
Nyt voi taas yhden asian yliviivata to do -listalta. Budjetti puvun osalta lähes kaksinkertaistui, kaikki ei sitten kuitenkaan mene niinkuin suunnitelmissa oli. Ehkä vielä joku päivä voin aidosti iloita tästä ja antaa itselleni vähän armoa :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!