Heipsun!
Naked truth on kasvanu haasteesta ilmiöksi ja ajattelin nyt "paljastaa" myös itteni. Koska aihe on kiinnostava ja hyvin pinnalla tällä hetkellä, saan tästä myös mainiota inspistä kirjoittamiseen.
Tässä olen minä: suoraan suihkusta tulleena, kulmakarvat rehottavina, vain kosteusvoiteet naamassa ja tukka tornadon jäliltä, mutta hymy ei hyytynyt. Kuvia otin meikittömästä pärstästäni varmaan 20, kunnes päädyin jättämään tän kameraan. Paikkaa täytyi toden teolla ettiä, makkarissa kuvat näytti niin valottuneilta, että jokainen pikkuvirhe peittyi salaman ansiosta. Mikäs sen kivempaa, yleensä...mutta tähän tarkoitukseen se ei sopinu.
Meikkaaminen on osa mun elämää, teen sitä lähes joka päivä. Alotin meikkaamisen aika myöhään, taisin olla melkein 16 silloin. Nyt sitä vaan miettii, että jospa ei ois koskaan ees alottanu, millasta elämä ois nytten? Tiedän että se olisi helpompaa, aamuisin ei tarvis nousta hyvissä ajoin pakkeloimaan. Mutta koska tää on mulle samalla tavalla tapa niinkuin esim. tupakointi, aika vaikee ois lopettaa. Ilman meikkiä en oo läheskään niin itsevarma omasta ulkonäöstäni, joka oli joskus nuorempana aika matalalla. Nykyään voin kyllä mennä useimpiin paikkoihin ilman meikkiä, ja olo ei tunnu tukalalta, mutta mielummin meikkaan ja sen tuoman voiman avulla viiletän menemään kaupungilla, koulussa, kotona, kaupassa, kavereilla ja baareissa. Muutenkin mietin omaa ulkonäköäni todella paljon, mutta vasta nyt lähivuosina oon ollu useimmiten tyytyväinen peilikuvaani, koska tällä pärställä on vaan mentävä, ei siinä oikein muu auta.
Ihailen naisia, jotka eivät yleensä meikkaa, he kokevat olonsa hyväksi ilman pakkeleita. Muita Naked truth -postauksia lukiessani ja alastomia kasvoja katsellessani oon huomannu, kuinka monet ovat luonnonkauniita ja jotkut todella paljon paremman näköisiä ilman pakkelia. Omalla kohdalla tiedostan, että meikki ja meikkaaminen sopii mulle koska oon muutenkin tosi kiinnostunut meikkituotteista ja meikkaaminen tuo sitä tiettyä itsevarmuutta, jota ilman mun ois vaikea elää. Oma mielipiteeni on, että meikkaaminen ei todellakaan ole mitenkään pinnallista. Se, että tiedostaa millainen meikki itelleen sopii ja onko määrä sopiva, on mun mielestä omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Meikillä en halua tehdä kehenkään vaikutusta, meikkaan täysin omasta halustani ja ihan vaan itteäni varten. Ja jos ei kelpaa, niin voi harmi. En herää aamusin laittamaan itteäni vaan miellyttääkseni muita.
Ouuh, seuraavaks taidan ottaa ruotsin kirjan kauniiseen käteen ja alkaa opiskelemaan maanantain suullista näyttöä varten..
Kivaa iltaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!